Kansallissosialistinen rotuoppi – yllättävän moni erehtyy tässä

Kansallissosialistinen rotuoppi oli natsi-Saksassa vuosina 1933–1945 käytössä ollut näennäistieteellinen oppi, joka pohjautui ihmisten rodulliseen luokitteluun ja eugeniikkaan. Kansallissosialististen oppien pohjalla vaikuttivat 1800-luvun rotubiologiset ja kielitieteelliset teoriat ja sosiaalidarvinismi.

Nürnbergin lait (saks. Nürnberger Gesetze) olivat Saksan valtion vuonna 1935 säätämiä lakeja, jotka rajoittivat juutalaisten ja muiden ”ei-arjalaisten” henkilöiden oikeuksia.

Kansallissosialistipuolueen mukaan saksalaiset kuuluivat ylivertaiseen ”arjalaiseen rotuun”, joka oli kaikkien muiden yläpuolella oleva herrarotu. Alempiarvoisiin rotuihin (Untermensch) kuuluivat juutalaiset, mustat, romanit ja slaavit, varsinkin puolalaiset ja venäläiset, sillä natsit havittelivat heidän asuinalueitaan Idän yleissuunnitelmassa (saks. Der Generalplan Ost) saksalaisille.

”Arjalaisina” ihanteina pidettiin vaaleita hiuksia, sinisiä silmiä, pituutta ja hyväkuntoista hoikkuutta. Ihanteita otettiin antiikin Kreikan veistoksista ja patsaista. Arjalaisuuden määrittelyyn vaikutti myös poliittinen tarkoituksenmukaisuus, esimerkiksi japanilaiset saivat aseveljeyden myötä ”kunnia-arjalaisten” aseman. Adolf Hitler näki positiivisessa valossa myös kroaatit, vaikka ovatkin slaaveja. Kroaattien fasistisen Ustaša-puolueen mukaan kroaatit eivät kylläkään olleet slaaveja vaan goottien jälkeläisiä, jotka puhuvat puhtasti sattumalta slaavilaista kieltä.

Natsien rotuoppiin liittyi äärimmäinen antisemitismi. Natsien mukaan juutalaiset ja romanit olivat kaikkein alimmassa asemassa, ja heidät luokiteltiin ”elinkelvottomaksi elämäksi” (saks. Lebensunwertes Leben). Samaa termiä käytettiin myös kehitysvammaisista ja mielisairaista natsipuolueen Aktion T4 -nimisessä rotuhygienia- ja eutanasiaohjelmassa.

Natsi-Saksassa arjalaisuustodistus tai arjalaispassi (saks. Ariernachweis) oli asiakirja, joka osoitti henkilön kuuluvan oletettuun arjalaiseen rotuun. Huhtikuusta 1933 lähtien sitä vaadittiin kaikilta julkisen sektorin työntekijöiltä ja virkamiehiltä, myös koulutussektorilla, ammattivirkamieskunnan palauttamista koskevan lain nojalla. Se oli myös keskeinen edellytys Saksan valtakunnan kansalaisuuden saamiselle niille saksalaista tai sukua olevaa (arjalaista) verta omaaville henkilöille, jotka halusivat kansalaisiksi vuoden 1935 Nürnbergin lakien säätämisen jälkeen. ”Ruotsalaista tai englantilaista, ranskalaista tai tšekkiä, puolalaista tai italialaista” pidettiin saksalaisten kanssa samaa verta olevana eli ”arjalaisena”.

Olemassa oli kaksi pääasiallista tyyppiä:

• Kleiner Ariernachweis (pienempi arjalaisuustodistus) koostui joko: seitsemästä syntymä- tai kastetodistuksesta (tai niiden yhdistelmästä) (koskien kyseistä henkilöä, hänen vanhempiaan ja isovanhempiaan) ja kolmesta vihkitodistuksesta (vanhemmat ja isovanhemmat) tai niitä vastaavista virallisista todisteista;
  • Ahnenpaß (kirjaimellisesti ”esivanhempien passi”); tai
  • Ahnentafel (virallisesti vahvistettu sukutaulu).

• Großer Ariernachweis (laajempi arjalaisuustodistus) vaadittiin Reichserbhofgesetz-lain (perintötilalaki) ehtojen täyttämiseksi sekä natsipuolueen jäsenyyttä varten. Tässä todistuksessa sukutaulu oli selvitettävä vuoteen 1800 saakka (seitsemän sukupolvea) jaSS-upseereilla vuoteen 1750 saakka. Lain erityisen tiukkojen määräysten, joiden tavoitteena oli muun muassa ”saksalaisen veren puhtauden säilyttäminen”, mukaan todistuksen saivat vain ne, jotka pystyivät osoittamaan (1. tammikuuta 1800 alkaen), ettei heidän ”isän- eikä äidinpuoleisilla esivanhemmillaan ollut juutalaista tai värillistä verta”.

Natsit perustelivat rotulainsäädäntöään seuraavasti: "Kansallissosialistisen ajattelutavan mukaisesti, joka tekee täyden oikeuden kaikille muille kansoille, kyse ei ole paremmuudesta tai huonommuudesta, vaan vieraista rotusekoituksista."

Kun kansallissosialistinen puolue nousi valtaan vuonna 1933, se sääti avioliiton edistämistä koskevan lain, joka tarjosi valtionlainan (Ehestandshilfe) kaikille vastavihityille arjalaispareille. Usean keskimääräisen kuukausipalkan suuruisen, korottoman kodinperustamislainan (jopa 1 000 Reichsmarkia) kuukausittainen 1 % takaisinmaksuvelvollisuus väheni jokaisen syntyvän lapsen (Abkindert) myötä 25 %. Tavoitteena oli lisätä rodulliseen eliittiin kuuluvien väestönosaa edustavien syntyvyyttä. Alhainen syntyvyys (14,7 lasta tuhatta naista kohden 1933) nousi vuoteen 1938 saakka (20,3 lasta tuhatta naista kohden 1939), jonka jälkeen se kääntyi laskuun. Todellisuudessa laina ei riittänyt elättämään suurta perhettä ja sitä saivat lähinnä yksilapsiset pariskunnat.

Lisäksi tarjottiin kannustimena vuodesta 1939 lähtien paljon lapsia synnyttäneille naisille Saksalaisen äidin kunniaristi (Ehrenkreuz der Deutschen Mutter, Mutterehrenkreuz, Mutterkreuz): neljästä lapsesta myönnettiin pronssinen, kuudesta hopeinen ja kahdeksasta tai useammasta lapsesta kultainen ansiomerkki. Abortti tehtiin laittomaksi vuonna 1933 ja ehkäisyvälineiden saatavuutta vaikeutettiin. Naimattomia miehiä ja lapsettomia perheitä verotettiin ankarasti. Avioeron helpotettiin vuoden 1938 avioliittolain myötä. Uusia avioeron perusteita olivat kieltäytyminen lasten hankkimisesta sekä lapsettomuus, mielisairaus tai hysteria ja tarttuva tauti.

Ydinperhekeskeinen väestöpolitiikka muuttui radikaalisti vuonna 1936, kun SS-johto käynnisti valtion ohjaaman Lebensborn-ohjelman (”Elämän lähde”). Vuoden 1936 Lebensborn-määräys täydensi vuoden 1932 SS-avioliittosäännöksiä ja edellytti, että jokaisen SS-miehen tuli hankkia neljä lasta – joko avioliitossa tai sen ulkopuolella.

Hitler oli jo heinäkuussa 1933 säätänyt uuden lain (Gesetz zur Verhütung erbkranken Nachwuchses, "Laki perinnöllisesti sairaiden jälkeläisten ehkäisystä"). Perinnöllisyysterveydestä vastaava tuomioistuin saattoi määrätä pakkosterilisaation kenelle tahansa, jolla oli kehitysvamma, skitsofrenia, maanis-depressiivinen mielisairaus, epilepsia, Huntingtonin tauti, sokeus, kuurous, ”jokin vakava perinnöllinen epämuodostuma” tai jopa alkoholismi.

Myös niin kutsutut ”Reininmaan äpärät” (Rheinlandbastard) – noin 800 lasta, joiden äiti oli saksalainen ja isä ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksassa asemissa ollut ranskalais-afrikkalainen sotilas – steriloitiin pakkotoimin laajamittaisessa kampanjassa vuonna 1937. Vuosina 1933–1945 lain nojalla sterilisoitiin 300 000–400 000 ihmistä. Politiikka laajeni pian sterilisaatiosta eutanasiaan esimerkiksi Aktion T4 -ohjelman myötä.