tiistaina 22. syyskuuta
KOTIMAA

Nyt se selvisi: Vihannin rauhanyhdistys

Vihannin rauhanyhdistys on Raahen Vihannissa sijaitseva rukoushuone ja toimintatalo.

Vihannin rauhanyhdistys on Raahen Vihannissa sijaitseva rukoushuone ja toimintatalo. Se edustaa vanhoillislestadiolaista herätysliikettä, jonka kattojärjestö on Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys. Rauhanyhdistyksen tarkoituksena on järjestää seuroja, raamattuluokkia, päiväkerhoja ja pyhäkouluja, nuorteniltoja sekä perhe- ja diakoniatyötä. Vihannin rauhanyhdistykseen kuului vuonna 2011 noin 110 jäsentä.

Lestadiolainen herätysliike on vaikuttanut Vihannin seudulla 1860-luvulta lähtien. Oulusta tulleet saarnaajat toivat herätyksen sekä Vihannin kirkonkylälle että Alpuan kylälle, josta oli yhteyksiä myös Paavolaan ja Rantsilaan. Alpuassa pidettiin seuroja jo 1860-luvulla Taskilan talossa. Vihannin kirkonkylän rauhanyhdistys perustettiin vuonna 1950. Rauhanyhdistyksen toimitalo on valmistunut vuonna 1984.

Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Vihannin rauhanyhdistys (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.

Lue myös