Tämä jäi monelta huomaamatta – Teloitus
Teloitus on tuomioistuimen tai viranomaisen laillisesti langettaman kuolemantuomion täytäntöönpano, jolloin ihminen surmataan rangaistukseksi rikoksesta.


Teloitus on tuomioistuimen tai viranomaisen laillisesti langettaman kuolemantuomion täytäntöönpano, jolloin ihminen surmataan rangaistukseksi rikoksesta.
Lain auktorisoimia teloitustapoja nykyisin
Teloitus suoritetaan maailmassa nykyisin yleensä jollain yhdeksästä eri menetelmästä, jotka ovat eri maiden laeissa auktorisoinnin yleisyysjärjestyksessä (22. kesäkuuta 2012 tilanteen mukaan): hirttäminen, teloitusryhmän edessä ampuminen (monta laukausta yhtä aikaa) tai muu ampuminen (yksi laukaus), kivitys, myrkkyruiske, mestaus, kaasukammio, sähkötuoli tai pudottaminen. Joidenkin maiden lait auktorisoivat useamman kuin yhden teloitustavan.
Hirttämisen auktorisoi teloitustavaksi 60 maan laki, mukaan lukien Japani, Intia, Etelä-Korea ja Yhdysvallat. 29 maata auktorisoi ampumisen teloitusryhmän edessä, mukaan lukien Kuuba, Etelä-Korea ja Yhdysvallat. 23 muuta auktorisoi teloituksen yhdellä laukauksella, kuten Valko-Venäjä, Intia, Pohjois-Korea ja Venäjä. Kivityksen auktorisoi yhdeksän maata, kaikki islamilaisia. Myrkkyruiske auktorisoidaan kuuden (Kiina, Guatemala, Taiwan, Thaimaa, Yhdysvallat ja Vietnam) ja mestaus viiden maan laissa (Benin, Kongo, Iran, Saudi-Arabia ja Jemen).
Luettelo teloitustavoista
Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Teloitus (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.


