tiistaina 22. syyskuuta
VIIHDE

Sunnuntailounas – ja syy, miksi sinne kannattaa mennä

Sunnuntailounas on Atte Järvisen ohjaama ja käsikirjoittama suomalainen komediasarja, jonka pääosissa näyttelevät Taneli Mäkelä, Elena Leeve, Jarkko Niemi, Santtu…

Sunnuntailounas. Kuva: Wikimedia Commons.

Sunnuntailounas on Atte Järvisen ohjaama ja käsikirjoittama suomalainen komediasarja, jonka pääosissa näyttelevät Taneli Mäkelä, Elena Leeve, Jarkko Niemi, Santtu Karvonen sekä Samuli Niittymäki.

Sarjan alussa perheen isä Tauno (es. Mäkelä) on juuri jäänyt eläkkeelle ja saanut oletetun sydänkohtauksen, joka paljastuu vain närästykseksi. Elämän rajallisuuteen havahtunut Tauno päättää alkaa järjestää viikoittaisia lounashetkiä lastensa Eevin (es. Leeve), Janin (es. Niemi), Taavin (es. Karvonen) ja Severin (es. Niittymäki) kanssa. Viikon tapahtumia käydään läpi niin lounaspöydässä kuin Eevin takaumissa, joita käydään läpi hänen terapia­istunnoissaan.

Sunnuntailounaan ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin keväällä 2018 C More -suoratoistopalvelussa ja se esitettiin syksyllä 2018 MTV3-kanavalla. Sarjan toinen tuotantokausi kuvattiin huhti–toukokuussa 2019 ja sen julkaisu C Moressa alkoi heinäkuussa 2019. Sunnuntailounaan kolmannen tuotantokauden julkaisu alkoi marraskuussa 2020 C Moressa. MTV3-kanavalla kausi esitettiin syksyllä 2021. Sunnuntailounaan neljäs tuotantokausi julkaistiin vuonna 2023.

Rooleissa

Pääosissa

 Taneli Mäkelä  Tauno  
 Elena Leeve  Eevi  
 Jarkko Niemi  Jani  
 Santtu Karvonen  Taavi  
 Samuli Niittymäki  Severi  

Sivuosissa

 Kari Ketonen  psykiatri  
 Marja Packalén  sosiaalivirkailija  
 Emmi Parviainen  Suski  
 Eedit Patrakka  Matilda  
 Aku Sipola  Ville-Markus  
 Pirkko Hämäläinen  Leena  
 Rebecca Viitala  Sofia  
 Mari Rantasila  Ansa  
 Kari Heiskanen  Mauri Koljonen  
 Pihla Penttinen  Kuusumu Miettinen  

Vierailijat

 Miika Laakso  Jarkko  
 Jaana Saarinen  Ritva  
 Kari Hietalahti  Jorma  
 Riitta Havukainen  Selma  
 Aksa Korttila  Marjukka  
 Mirja Oksanen  työvoimatoimiston virkailija  
 Markku Haussila  Pasi  
 Tapio Liinoja  Veikkis  
 Kaisa Hela  Ellu  
 Pihla Maalismaa  Henna  
 Sanna-Kaisa Palo  Virtanen  
 Lasse Karkjärvi  Rami  
 Jouko Puolanto  humalainen potilas  
 Pirjo-Riitta Forsström  mummo Eevin vastaanotolla  
 Mikael Rejström  golffaaja Eevin vastaanotolla  
 Kreeta Salminen  opas museossa  
 Joel Melasniemi  Janin uhkailija  
 Hannes Suominen  Sami  
 Tuukka Tiihonen  sosiaalimies  
 Sara Welling  Raija  
 Nita Arpiainen  Ulla  
 Minna Koskela  Stella  
 Jaakko Ohtonen  Aleksei  
 Sara Paasikoski  Natasha  
 Pyry Nikkilä  Taavin työkaveri  
 Eeva Litmanen  Hilma  
 Lea Musonen  Alma  
 Sonja Salminen  työpajan virkailija  
 Arttu Kapulainen  bestman  
 Paavo Kinnunen  Riku  
 Aliisa Ylitalo  pankkivirkailija  
 Daniel McMullen  ohjaaja  
 Julius Susimäki  improryhmän jäsen  
 Ville Mäkinen  tanssija  
 Eija Ahvo  edellinen asukas  
 Joonas Nordman  Mikko  
 Tero Koponen  toimitusjohtaja  
 Joonas Suominen  kauppakeskuksen johtaja  
 Miila Virtanen  Linda  
 Marc Gassot  radion toimitusjohtaja  
 Panu Vauhkonen  suntio  
 Marketta Tikkanen  vakuutusyhtiölääkäri  
 Jouko Klemettilä  Busse  
 Anna Böhm  Korkeasaaren intendentti  
 Tume Uusitalo  Jerkku Mattila  
 Teemu Aromaa  komisario Hurskainen  
 Sari Kuivalainen  lääkäri  
 Anssi Niemi  Hessu  
 Marjo Lahti  Sanna  
 Max Ovaska  dokumentin toimittaja  
 Juho Orpana  talkshow-juontaja  
 Emilia Jansson  naisnäyttelijä  
 Essi Hellén  Hanna  
 Nora Raikamo  Kuusinen  
 Atte Järvinen  leffatuottaja  
 Mitra Matouf  musatuottaja  
 Celin El Azizi  Sambatonnin tuottaja  
 Ilkka Hautala  Sambatonnin juontaja  
 Ismael Peura  assari  
 Eeva Soivio  kirjailija Hynninen  
 Suvi Kuusisto  moderaattori  
 Pietu Wikström  Jori  
 Mikko Roiha  Otso  
 Lotta Lindroos  Johanna  
 Ronja Keiramo  Lilja  
 Heikki Ranta  lääkäri  
 Misa Palander  Hantula  
 Pekka Kauhanen  Hannu  
 Rauno Ahonen  poliisi  
 Jonna Kilponen  poliisi  
 Akseli Ilvesniemi  poliisi  
 Marjut Ollitervo  haastattelija  
 Joel Hirvonen  Puurtinen  
 Jutta Järvinen  asianajaja Valtonen  
 Jukka Valtanen  musatuottaja  
 Marjaana Maijala  Museoviraston Hiltunen  
 Eveline Tainio  puhuja seminaarissa & Spock  
 Johanna Anttila  valtuuston puheenjohtaja  
 Robin Svartström  Anttila  
 Ville Virkkunen  kriitikko  
 Karlo Haapiainen  valmentaja  
 Milka Ahlroth  virkailija  
 Tanja Vennola  synnytyslääkäri  
 Jani Airiainen  foliohattuinen  
 Aarne Lehtimäki  foliohattuinen  
 Ushma Olava  hoitaja  
 Lina Schiffer  Tuuli  
 Antti Pulkkinen  uutistenlukija  

Jaksot

Ensimmäinen tuotantokausi

Jakso Nimi Julkaisu C Moressa Ensiesitys MTV3:lla Katsojaluvut1
1 Alku 29. maaliskuuta 2018 20. lokakuuta 2018 454 000
2 Anteeksianto 27. lokakuuta 2018 329 000
3 Ratkaisu 5. huhtikuuta 2018 3. marraskuuta 2018 361 000
4 Kilpakosijat 12. huhtikuuta 2018 10. marraskuuta 2018 271 000
5 Kehosuhde 19. huhtikuuta 2018 17. marraskuuta 2018 279 000
6 Mäntsälä 26. huhtikuuta 2018 24. marraskuuta 2018 234 000
7 Kädenojennus 3. toukokuuta 2018 1. joulukuuta 2018 227 000
8 Idiootit 10. toukokuuta 2018 8. joulukuuta 2018 315 000
9 Arkkivihollinen 17. toukokuuta 2018 15. joulukuuta 2018 200 000
10 Palkinto 24. toukokuuta 2018 22. joulukuuta 2018

1 Keskikatsojamäärä ensiesityspäivänä MTV3-kanavalla

Toinen tuotantokausi

Jakso Nimi Julkaisu C Moressa Ensiesitys MTV3:lla Katsojaluvut1
1 Leena 25. heinäkuuta 2019 29. syyskuuta 2019 231 000
2 Museopäivä 6. lokakuuta 2019 276 000
3 Tuuppaus 1. elokuuta 2019 13. lokakuuta 2019 377 000
4 Lyö hiljaa, sydämein 20. lokakuuta 2019 359 000
5 Ilta oopperassa 8. elokuuta 2019 27. lokakuuta 2019 323 000
6 Moguli 3. marraskuuta 2019 317 000
7 Mustasukkaisuutta 15. elokuuta 2019 10. marraskuuta 2019 348 000
8 Sokea piste 17. marraskuuta 2019 434 000
9 Severi löytää itsensä 22. elokuuta 2019 24. marraskuuta 2019 470 000
10 Isän puolustuspuhe 1. joulukuuta 2019 442 000

1 Keskikatsojamäärä ensiesityspäivänä MTV3-kanavalla

Kolmas tuotantokausi

Jakso Nimi Julkaisu C Moressa Ensiesitys MTV3:lla Katsojaluvut1
1 Eläkeläinen 5. marraskuuta 2020 5. syyskuuta 2021 380 000
2 Koljonen 12. syyskuuta 2021 415 000
3 Äiti 12. marraskuuta 2020 19. syyskuuta 2021 427 000
4 Kuusumu 26. syyskuuta 2021 428 000
5 Karma 19. marraskuuta 2020 3. lokakuuta 2021 373 000
6 Jääviys-show 10. lokakuuta 2021 427 000
7 Rikos 26. marraskuuta 2020 17. lokakuuta 2021 346 000
8 Jerkku 24. lokakuuta 2021 428 000
9 Kuulustelu 3. joulukuuta 2020 31. lokakuuta 2021 379 000
10 Dokkari 7. marraskuuta 2021 353 000

1 Keskikatsojamäärä ensiesityspäivänä MTV3-kanavalla

Neljäs tuotantokausi

Jakso Nimi Julkaisu C Moressa
1 Isyyskysymys 23. helmikuuta 2023
2 Severi polttaa jokia
3 Kirjoittamaton sääntö 2. maaliskuuta 2023
4 Peto vierelläni
5 Syysmasennusta 9. maaliskuuta 2023
6 Halataan jollain sillalla
7 Maalitusta 16. maaliskuuta 2023
8 Ensi-ilta
9 Doulan elämää 23. maaliskuuta 2023
10 Severin muistolle

Viides tuotantokausi

Jakso Nimi Julkaisu MTV Katsomossa
1 Filistealaiset 21. syyskuuta 2025
2 Perikato
3 Iloton keskiluokka
4 Koe-esiintyminen
5 Miesten aatelia
6 Puiston penkillä
7 Päihdevalistusta
8 Vonkauskomitea
9 Sysmään!
10 Kirkkohäät

Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Sunnuntailounas (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.

Lue myös