tiistaina 22. syyskuuta
MAAILMA

Rattijuopumus – yllättävän moni erehtyy tässä

Rattijuopumuksella tarkoitetaan kulkuneuvon kuljettamista päihtyneenä tai toimintakykyä liikenteessä haittaavan aineen vaikutuksen alaisena.

Rattijuopumus. Kuva: Wikimedia Commons.
Poliisi puhalluttamassa autoilijoita Saksassa.

Rattijuopumuksella tarkoitetaan kulkuneuvon kuljettamista päihtyneenä tai toimintakykyä liikenteessä haittaavan aineen vaikutuksen alaisena. Joissakin maissa näiden kahden välillä on selvä nimikkeistöön perustuva jako, jolloin puhutaan erikseen kuljettamisesta aineen vaikutuksen alaisena ja kuljettamisesta päihtyneenä, eli varsinaisesta rattijuopumuksesta. Rattijuopumukseen syyllistynyttä henkilöä kutsutaan rattijuopoksi.lähde?

Rattijuopumuksen haitat

Robert F. Borkensteinin tutkimuksista saatu data osoitti, että 0,4 promillen humalaan asti kuljettajien onnettomuusriski on sama tai pienempi kuin selvillä kuljettajilla, mutta jo 1,5 promillen humalassa riski on 25-kertainen. Monen maan rattijuopumusrajat on asetettu Borkensteinin tutkimuksen perusteella.

Würzburgin yliopiston tutkijat saivat mainitulla 1990-luvun datalla melkein kaikilla promillelukemilla korkeammat alkoholihaitat kuin Borkensteinin tutkimuksessa, mutta tässäkin alkoholin aiheuttamista lisäonnettomuuksista kaikki johtuivat yli 0,6 promillen humalasta, 96 prosenttia yli 0,8 promillen humalasta ja 79 prosettia yli 1,2 promillen humalasta.

Tutkimuksen tapaustilastot näyttivät 0,1–0,4 promillen humalassa alentunutta riskiä (87–92 % selvän kuljettajan riskistä). Kun kuljettajien ikä, sukupuoli, siviilisääty ynnä muut tekijät vakioitiin, jo 0,5 promillessa riski näytti olevan hieman korkeampi. Lisäksi tämän vakioinnin jälkeenkin yhä esiintyvä 0,1–0,3 promillen kuljettajien matalampi riski (92–94 %) ei ollut tilastollisesti merkitsevä, ja oletetun otosvinouman perusteella näilläkin kuljettajilla arveltiin olevan 3–6 prosenttia korkeampi merkitsemätön riski.

Myös Alsopin Grand Rapids -tutkimuksessa 0,1–0,3 promillen kuljettajilla oli vain 80–96 prosentin onnettomuusriski, ehkä siksi, että he kompensoivat humalatilaansa varovaisuudella.

Rattijuopumus Suomessa

Historiaa

Suomessa rattijuopumus kiellettiin lailla 7. heinäkuuta 1950, kun moottoriajoneuvoliikennettä koskevan lain 12 §:ssä muokattiin kieltämään moottoriajoneuvon kuljettaminen alkoholin vaikutuksen alaisena sekä moottoriajoneuvon luovutus juopuneelle. Taustalla oli rattijuopumustapauksissa kuolleiden ja vammautuneiden määrän raju kasvu. Vuonna 1941 169 ihmistä kuoli tai vammautui liikenneonnettomuuksissa, joihin liittyi alkoholi. Vuonna 1949 luku oli kasvanut jo 758:aan.

Vuonna 1957 voimaan tulleen, järjestyksessä toisen tieliikennelain 8 §:ssä kiellettiin moottoriajoneuvon kuljettaminen ”juopuneena taikka alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena”. Rattijuopumuksesta voitiin tuomita rangaistukseen siinäkin tapauksessa, että teko oli tapahtunut yksityisellä tai suljetulla alueella. Rangaistukseksi rattijuopumuksesta oli säädetty vankeus tai enintään kolmen vuoden kuritushuonerangaistus sekä ajokortin menetys, vain erittäin lievissä tapauksissa sakkorangaistus. Jos rattijuoppo aiheutti toiselle kuoleman tai vaikean ruumiinvamman, hänet voitiin tuomita kuolemantuottamuksesta enintään kahdeksaksi ja vaikean ruumiinvamman tuottamisesta enintään kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Jos joku luovutti moottoriajoneuvon hänen tietensä juopuneen henkilön kuljetettavaksi, luovuttajaa rangaistiin vankeudella tai sakolla. Rattijuopumuksen promillerajat (rattijuopumus 0,5 promillea, törkeä rattijuopumus 1,5 promillea) vahvistettiin laissa vuonna 1977, ja seuraavana vuonna liikkuva poliisi sai käyttöönsä ensimmäiset kaksi alkometriä. Tätä ennen kuljettajien ajokuntoa oli tarkastettu väriä vaihtavalla puhalluspussilla tai hengitysilman hajun perusteella.

Vuonna 1985 Suomessa sai rattijuoppojen aiheuttamissa tieliikenneonnettomuuksissa surmansa 54 ja loukkaantui 593 ihmistä. Liikenneturva arvioi syksyllä 1987, että todennäköisyys kuolla tai loukkaantua vakavasti rattijuopon aiheuttamassa onnettomuudessa oli Suomessa 1:68, kun samaan aikaan todennäköisyys kuolla henkirikoksen uhrina oli 1:568.

Keskustelu rattijuoppoudesta ja liikennekäyttäytymisestä yleensä kiihtyi tuntuvasti, kun vahvassa humalatilassa olleen kuljettajan ohjaama kuorma-auto törmäsi vastaan tulleeseen henkilöautoon valtatie 4:llä Orimattilassa itsenäisyyspäivänä 1986. Henkilöautossa matkustaneen perheen äiti ja lapsi saivat surmansa ja isä loukkaantui vaikeasti. Loppuelämäkseen pyörätuoliin joutunut isä esiintyi Hannu Karpon televisiohaastattelussa hieman onnettomuuden jälkeen. Presidentti Mauno Koivisto ilmaisi vuoden 1987 uudenvuodenpuheessaan huolestumisensa piittaamattomuuden lisääntymisestä tieliikenteessä ja vaati kovempia toimia rattijuoppoutta vastaan. Törkeän rattijuopumuksen raja alennettiin 1,5:stä 1,2:een promilleen syyskuun alussa 1994 voimaan tulleella lainmuutoksella.

Rikoslaki

Suomen rikoslaissa rattijuopumuksesta säädetään 23 luvun (”Liikennerikoksista”) 3 ja 4 §:ssä. Alkoholin lisäksi myös huumausaineet luetaan rattijuopumuksen piiriin lukuun ottamatta kuljettajan käyttämiä luvallisia lääkevalmisteita.lähde?

Rattijuopumuksen raja on 0,5 promillen alkoholipitoisuus veressä tai vähintään 0,22 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Rattijuopumuksesta rangaistaan sakolla tai enintään kuudella kuukaudella vankeutta. Perusmuotoisesta rattijuopumuksesta rangaistuksena on lähes aina sakkoa.

Törkeän rattijuopumuksen raja on 1,2 promillen veren alkoholipitoisuus tai vähintään 0,53 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Rangaistus on vähintään 60 päiväsakkoa ja enintään kaksi vuotta vankeutta. Yleisen rangaistuskäytännön mukaan törkeästä rattijuopumuksesta on rangaistusseuraamuksena vankeusrangaistus. Aiemman törkeästä rattijuopumuksesta saadun ehdollisen rangaistuksen koeajan loppupuolella tehdystä uudesta törkeästä rattijuopumuksesta tuomitaan vankeus usein ehdollisena. Koeajan alkupuolella toistetusta rikoksesta tuomitaan vankeus lähinnä ehdottomana.lähde?

Tyyppitapauksesta poikkeavassa tapauksessa tuomio on joko lievempi tai ankarampi. Vamman- ja kuolemantuottamukset lisäävät rangaistuksen määrää. Uusija saa ensikertalaista hieman ankaramman rangaistuksen. Ensikertalaisille vankeustuomiot ovat lähinnä ehdollisia ja ehdottoman käyttöä harkitaan ensikertalaisilla lähinnä vasta promillemäärän ollessa yli 2,60.lähde? Ehdollisen ohella tuomitaan melkein aina oheissakko, ja sen määrä on päiväsakoissa puolet ehdollisen rangaistuksen pituudesta, eli vaikkapa 40 päivän ehdollisen ohella tuomittaisiin täten 20 päiväsakkoa.lähde?

Rattijuopumuksen seurauksena määrätään tyypillisesti myös ajokieltoa, jonka pituus voi olla enintään viisi vuotta. Myös ajokielto voidaan määrätä ehdollisena tietyissä tapauksissa, mutta vain jos ajo-oikeus on ammatin takia välttämätön tai siihen on muu erityinen syy.lähde?

Vuonna 2002 voimaan tulleiden rikoslain 10 luvun menettämissäännösten johdosta toistuvasti rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta syyllistyneen ajoneuvo voidaan tuomita valtiolle menetetyksi. Korkeimman oikeuden ennakkotapaukset säännösten soveltamisesta saatiin vuonna 2005.lähde?

Eräissä tapauksissa auton matkustaja on tuomittu rattijuopumuksesta. Yhdessä tapauksessa kuljettajan vieressä istunut juopunut matkustaja oli vetänyt käsijarrun päälle auton ollessa liikkeessä, minkä seurauksena kuljettaja oli menettänyt auton hallinnan. Korkein oikeus katsoi matkustajan osallistuneen auton kuljettamiseen käyttämällä sen hallintalaitetta ja siten syyllistyneen rattijuopumukseen. Rattijuopumuksesta on tuomittu myös humaltunut linja-auton matkustaja, joka oli tarttunut auton ohjauspyörään kesken ajon ja aiheuttanut auton suistumisen tieltä.

Rattijuopumusten määrä ja vaikutukset

Vuonna 2011 Poliisi tilastoi Suomessa yhteensä 21 333 rattijuopumusta, joista törkeitä oli 11 379 (53,3 %). Rattijuopumusten kokonaismäärä oli 1,5 prosenttia vuotta 2010 enemmän. Vuodesta 2007 vuoteen 2010 rattijuopumusten määrä oli laskussa: vuonna 2007 tilastoitiin 27 550 rattijuopumusta, kun vuonna 2010 tapauksia oli 21 019.

Vuonna 2012 rattijuopumus oli vaikuttavana tekijänä 43 kuolemantapauksessa ja 611 loukkaantumisessa.

Vuonna 2018 rattijuopumustapauksissa kuoli 30 ja loukkaantui 495 henkilöä, kun vuonna 2017 luvut olivat 52 ja 549. Vuonna 2018 85 prosenttia kuolemista ja 66 prosenttia loukkaantumisista tapahtui taajamien ulkopuolella. Vuosina 2016–2018 77 prosenttia kuolleista oli juopuneita kuljettajia, 19 prosenttia matkustajia ja neljä prosenttia sivullisia.

Rattijuopumus liittyi noin neljännekseen moottoriajoneuvojen kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista vuosina 2006–2010.lähde? Niistä runsas 70 prosenttia oli yksittäisonnettomuuksia, kuten suistumisia ajoradalta. 86 prosentissa tapauksista kuljettajan veren alkoholipitoisuus ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan 1,2 promillea.lähde?

Onnettomuustapauksissa rattijuopumukseen syyllistyneellä kuljettajalla on vain rajoitetut mahdollisuudet saada korvauksia aiheuttamistaan vahingoista liikennevakuutuksesta.lähde?

Liikennejuopumus

Rikoslain 23 luvun 9 §:n mukaan liikennejuopumukseen syyllistyy se, joka kuljettaa moottoritonta ajoneuvoa tai jalankulkua avustavaa laitetta tiealueella alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena siten, että siitä aiheutuu vaaraa tai haittaa muille tienkäyttäjille. Esimerkiksi ns. "tankojuopumukseen" voi syyllistyä polkupyörällä aiheuttamalla vaaraa muille.

Liikennejuopumuksesta rangaistaan sakolla tai enintään kolmen kuukauden vankeudella.

Vuonna 2025 tuli tiukennuksia tieliikennelakiin ja ajoneuvolakiin. 1.6.2025 alkaen moottorilla varustetun polkupyörän (L1e-A luokka) ja kevyen sähköajoneuvon kuljettaminen siten, että on yli 0,5 promillen humalassa tai huumeiden vaikutuksen alaisena on kielletty. Seurauksena voi olla 200 euron liikennevirhemaksu. Tämä ei kuitenkaan koske tavallisia eikä sähköavusteisia polkupyöriä.

Rangaistusasteikko

Rattijuopon aiheuttama auto-onnettomuus Malesiassa.

Alla olevasta taulukosta käy ilmi tyypillinen seuraamus tyyppitapauksessa. Taulukossa veren alkoholipitoisuus promilleina ja tyyppirangaistus kyseisellä pitoisuudella. Rikoksen uusijoilla ja muilla raskauttavilla perusteilla rangaistusasteikko kovenee.

  • Rattijuopumus
  • 0,50 ‰ – 45 päiväsakkoa
  • 0,60 ‰ – 50 päiväsakkoa
  • 0,70 ‰ – 55 päiväsakkoa
  • 0,80 ‰ – 60 päiväsakkoa
  • 0,90 ‰ – 65 päiväsakkoa
  • 1,00 ‰ – 70 päiväsakkoa tai 30-40 päivää vankeutta
  • 1,10 ‰ – 75 päiväsakkoa tai 30-40 päivää vankeutta
  • Törkeä rattijuopumus
  • 1,20 ‰ – 7 kk ajokieltoa ja vähintään 60 päiväsakkoa ja n, 2 kk vankeutta
  • 1,50 ‰ – 8 kk ajokieltoa ja vähintään 60 päiväsakkoa ja n. 2,5 kk vankeutta
  • 2,00 ‰ – 10 kk ajokielto ja vähintään 70-90 päiväsakkoa ja n. 3 kk vankeutta
  • 2,50 ‰ – 1 v ajokieltoa ja vähintään 90-120 päiväsakkoa ja 3-4 kk ehdotonta vankeutta
  • 3,00 ‰ – 1 v 2 kk ajokieltoa ja vankeutta tai ehdotonta vankeutta yleensä 4-6 kk ja maksimissaan 2 vuotta

Tuomiot yksittäisrikoksista

Vuonna 2000 rattijuopumuksesta yksittäisrikoksena annettiin yhteensä 4 789 tuomiota. Näistä 4 748 (99 %) oli sakkoja. Ehdollisia vankeusrangaistuksia tuomittiin 19, yhdyskuntapalvelua 11 ja ehdottomia vankeusrangaistuksia 11 kertaa. Päiväsakkojen keskilukumäärä oli 41, ehdollisten vankeusrangaistusten keskipituus 1,6 kuukautta ja ehdottomien keskipituus 1,5 kuukautta.

Samana vuonna tuomittiin yksittäisrikoksena törkeitä rattijuopumuksia 5 125 kappaletta. 347 (7 %) tuomioista oli sakkoja, 3 901 (76 %) ehdollisia vankeuksia, 614 (12 %) yhdyskuntapalvelua ja 263 (5 %) ehdottomia vankeuksia. Päiväsakkojen keskilukumäärä oli 64, ehdollisen vankeuden keskipituus 1,8 kuukautta ja ehdottoman 2,5 kuukautta.

Rattijuopumusrajat maittain

Valtio %
 Angola 0,06 %
 Algeria 0,02 %
 Benin 0,05 %
 Kap Verde 0,08 %
 Keski-Afrikan tasavalta 0,08 %
 Komorit 0 %
 Kongon demokraattinen tasavalta 0,01 %
 Egypti 0,05 %
 Päiväntasaajan Guinea 0,15 %
 Eritrea 0,03 % kaupallisille tai ammatillisille kuljettajille, 0,05 % kaikille muille kuljettajille.
 Etiopia 0,08
 Gambia Ei rajoitusta
 Ghana 0,08 %
 Guinea 0,08 %
 Guinea-Bissau 0,15 %
 Kenia ei rajoitusta
 Libya 0 %
 Malawi 0,08 %
 Mauritius 0,05 %
 Marokko 0,00 %
 Namibia 0,05 %
 Niger ei rajoitusta
 Nigeria 0,05 %
 Seychellit 0,08 %
 Etelä-Afrikka 0,05 % ja 0,02 % ammattikuljettajille
 Togo Ei rajoitusta
 Uganda 0,08 %
 Tansania 0 % ammatillisille tai kaupallisille kuljettajille. 0,08 % kaikille muille kuljettajille.
 Sambia 0,08 %
 Kanada 0,0–0,08 % (liittovaltion taso)
 Alberta 0,05 % (varoitus) ja 0,08 % (rangaistus).
 Brittiläinen Kolumbia nollatoleranssi
 Manitoba 0,05 %
 New Brunswick
 Nova Scotia
 Newfoundland ja Labrador 0,05 %
 Ontario 0,05 %
 Prinssi Edwardin saari 0,05 %
 Quebec alle 0,08 % (paitsi aloitteleville kuljettajille)
 Saskatchewan yli 0,04 %
 Luoteisterritoriot 0,05 %
 Nunavut
 Yukon 24h raja
 Meksiko 0,04–0,10 %
 Yhdysvallat 0,04 % tai korkeampi (liittovaltio). Riippuen osavaltiosta (0,08 % Arizonassa, Kaliforniassa, Nevadassa, Wisconsinissa, New Jerseyssä ja Pohjois-Carolinassa tai 0,05 %
 Bahama 0,06 %
 Kuuba 0 % nuorille tai kokemattomille kuljettajille sekä ammatillisille tai kaupallisille kuljettajille, 0,05 % kaikille
 Dominikaaninen tasavalta 0,05 %
 Belize 0,08 %
 El Salvador 0,05 %
 Nicaragua 0,05 %
 Belize 0,08 %
 Costa Rica 0,02 % julkiselle liikenteelle, kaupallisille kuljettajille ja uusille kuljettajille tai 0,05 % kaikille muille
 Guatemala 0,08 %
 Honduras 0,07 %
 Panama 0,08 %
 Argentiina 0 % julkisen liikenteen ja hyöty-ajoneuvojen osalta, 0,02 % moottoripyöräilijöille ja 0,05 % muille
 Bolivia 0,05 %
 Brasilia nollatoleranssi
 Chile 0,03 %
 Kolumbia 0,02 %
 Ecuador 0,01 % kaupallisille tai ammatillisille kuljettajille; 0,03 % kaikille muille kuljettajille.
 Guyana 0,08 %
 Paraguay nollatolerantti
 Peru 0,05 %, kaupallisille tai ammatillisille kuljettajille 0,03 %
 Suriname 0,05 %
 Uruguay nollatoleranssi
 Venezuela 0,08 %
 Kirgisia 0,05 %
 Mongolia 0,05 %
 Turkmenistan 0,03 %
 Kiina 0,02 %
 Hongkong 0,05 % tai 0,067 %
 Japani 0,03 %
 Korean tasavalta 0,05 %
 Taiwan yli 0,05 % mutta alle 0,11 %
 Afganistan nollatoleranssi
 Intia 0,03 %
   Nepal nollatoleranssi
 Sri Lanka 0,08 %
 Brunei ei sovelleta, alkoholi on kielletty
 Kambodža 0,05 %
 Indonesia nollatoleranssi
 Malesia 0,08 %
 Filippiinit 0,05 %
 Singapore 0,08 %
 Thaimaa 0,05 %
 Turkki 0,05 %, 0 % kaupallisille kuljettajille ja julkisen liikenteen kuljettajille
 Armenia 0,08 %
 Azerbaidžan nollatoleranssi
 Iran ei sovelleta, alkoholi on kielletty
 Israel 0,05 %, 0,01 % nuorille sekä kaupallisille ja ammatillisille kuljettajille
 Jordania 0,08 %
 Kuwait ei sovelleta, alkoholi on kielletty
 Libanon 0,05 %, nollatoleranssi nuorille sekä kaupallisille ja ammatillisille kuljettajille
 Saudi-Arabia ei sovelleta, alkoholi on kielletty
 Syyria ei aina sovelleta
 Yhdistyneet arabiemiraatit nollatoleranssi
 Albania 0,01 %
 Itävalta 0,05 %, 0,01 % kuljettajille, jotka ovat saaneet ajokortin alle kaksi vuotta aiemmin
 Valko-Venäjä 0,03 %
 Belgia 0,05 %
 Bosnia ja Hertsegovina 0,03 %
 Bulgaria 0,05 %
 Tšekki nollatoleranssi
 Kroatia 0,05 %, nollatoleranssi 16–24-vuotiaille ja ammattikuljettajille
 Kypros 0,05 %, 0,02 % nuorille ja ammattikuljettajille
 Tanska 0,05 %
 Viro 0,02 %
 Suomi 0,05 %, törkeän rattijuopumuksen raja 0,12 %
 Ranska 0,05 % tai 0,02 % (uusille kuljettajille (alle 3 vuotta aiemmin ajokortin saaneille) ja linja-auton kuljettajille)
 Georgia 0,03 %
 Saksa nollatoleranssi aloittelijoille (alle kahden vuoden kokemus tai alle 21-vuotiaat), 0,03 % ammattikuljettajille (linja-autonkuljettajat, kuorma-autonkuljettajat ja kuljettajat, jotka kuljettavat matkustajia kaupallisesti) ja 0,05 % muille kuljettajille. Pyöräilijöille raja on 0,16 %, rangaistukset ovat samat kuin autoilijoille.
 Gibraltar 0,05 %
 Kreikka 0,05 %, 0,02 % nuorille ja ammattikuljettajille
 Unkari nollatoleranssi
 Islanti 0,05 %
 Irlanti 0,05 % tai 0,02 % (kuljettajille, joilla on ollut ajokortti alle kaksi vuotta)
 Italia 0,05 %, nollatoleranssi ammattikuljettajille ja niille kuljettajille, joilla on alle 3 vuoden ajokokemus
 Latvia 0,05 %, 0,02 % kuljettajille, joilla on alle kaksi vuotta ajokokemusta
 Liechtenstein 0,08 %
 Liettua 0 % taksin, kuorma-auton, linja-auton ja moottoripyörän kuljettajille. 0,02 % kuljettajille, joiden kokemus on alle kaksi vuotta ja 0,04 % niille, joilla on yli kaksi vuotta kokemusta.
 Luxemburg 0,02 % ammattikuljettajille ja kuljettajille, joiden kokemus on alle kaksi vuotta ja muille 0,05 %
 Pohjois-Makedonia 0 % ammattimaisille kuljettajille, julkisen palvelun kuljettajille, kaupallisille kuljettajille ja aloitteleville kuljettajille, 0,05 prosenttia kaikille muille
 Moldova 0,03 %
 Malta 0,08 %
 Alankomaat 0,05 %, 0,02 % kuljettajille, joilla on alle viiden vuoden ajokokemus (tai vähemmän kuin seitsemän vuoden kokemus, jos kuljettaja on saanit ajokortin ennen 18. ikävuotta)
 Norja 0,02 %
 Puola 0,02 %
 Portugali 0,05 %, 0,02 % kuljettajille, joilla on alle kolmen vuoden kokemus
 Romania nollatoleranssi
 Venäjä 0,04 %
 Serbia 0,03 %, nollatoleranssi moottoripyöräilijöille, ammattikuljettajille, julkisen liikenteen kuljettajille, kaupallisille kuljettajille ja aloitteleville kuljettajille
 Slovakia nollatoleranssi
 Slovenia 0,05 %, nollatoleranssi nuorille kuljettajille ja ammattikuljettajille
 Espanja 0,05 %, 0,03 % nuorille kuljettajille ja ammattikuljettajille
 Ruotsi 0,02 %
 Sveitsi 0,05 %, 0,01 % nuorille kuljettajille ja ammattikuljettajille
 Skotlanti ~0,05 %
Englanti ja Wales ~0,08 %
 Pohjois-Irlanti ~0,08 %
 Ukraina 0,02 %
 Ranskan Polynesia 0,05 %
 Mikronesia 0,05 %
 Palau 0,10 %
[[Tiedosto:|23x15px|border |alt=|link=]] Australian pääkaupunkiterritorio Nollatoleranssi ajo-opetuksessa oleville, väliaikaisella, rajoitetulla tai koeajalla olevalla ajokortilla ajaville ja raskaiden ajoneuvojen kuljettajille sekä muille ammattikuljettajllle.  0,05 % kaikille muille kuljettajille.
 Uusi Etelä-Wales Nollatoleranssi ajo-opetuksessa oleville ja väliaikaisella ajokortilla ajaville kuljettajille. 0,02 % sellaisten ajoneuvojen kuljettajille, joiden ajoneuvon kokonaispaino on yli 13,9 tonnia, jotka kuljettavat vaarallisia aineita tai julkisia ajoneuvoja, kuten taksit tai bussit. 0,05 % kaikille muille kuljettajille.
 Pohjoisterritorio Nollatoleranssi väliaikaisille ajokortin haltijoille ja kaikille moottoripyöräilijöille. 0,05 % kaikille muille kuljettajille.
 Queensland Nollatoleranssi koskee kuorma-autoja, linja-autoja, erityisajoneuvoja, vaarallisia aineita kuljettavia ajoneuvoja, takseja, kuljettajaopetuksessa olevia sekä väliaikaisella ajokortilla ajavia ja moottoripyöräilijöitä ensimmäisen 12 kuukauden aikana. 0,05 % kaikille muille kuljettajille.
 Etelä-Australia Nollatoleranssi ajo-opetuksessa oleville, väliaikaisella ajokortilla ajaville, raskaille ajoneuvoille ja takseille, vaarallisia aineita kuljettaville ja linja-autoilijoille. 0,05 % kaikille muille kuljettajille
 Tasmania Nollatoleranssi ajo-opetuksessa oleville, väliaikaisilla ajokortilla ajaville, kuorma-autojen, bussien ja taksien kuljettajille. 0,05 % kaikille muille kuljettajille.
 Victoria Nollatoleranssi koskee ajokortittomia kuljettajia, oppimislupien haltijoita ja koekäyttölupia, ”ammattimaisia” autoilijoita ja tiettyjä ajokortillisia rattijuopumuksesta tuomittuja. 0,05 % kaikille muille kuljettajille.
 Länsi-Australia Nollatoleranssi ajo-opetuksessa oleville ja koeluvan haltijoille sekä henkilöille, jotka on tuomittu rattijuopumuksesta. 0,05 % kaikille muille kuljettajille.
 Uusi-Seelanti Uuden-Seelannin järjestelmä on ikäperusteinen. Nollatoleranssi alle 20-vuotiaille, 0,05 % yli 20-vuotiaille henkilöille.

Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Rattijuopumus (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.

Lue myös