keskiviikkona 23. syyskuuta
VIIHDE

Puma Swede – näin kaikki alkoi

Johanna Jussinniemi, esiintyjänimeltään Puma Swede, on ruotsalainen, sukujuuriltaan suomalainen pornonäyttelijä, joka on esiintynyt yli 150:ssä alan elokuvassa.

Puma Swede. Kuva: Wikimedia Commons.

Johanna Jussinniemi (s. 13. syyskuuta 1976 Tukholma), esiintyjänimeltään Puma Swede, on ruotsalainen, sukujuuriltaan suomalainen pornonäyttelijä, joka on esiintynyt yli 150:ssä alan elokuvassa. Hän on toiminut myös Penthousen mallina.

Jussinniemen suomalaiset vanhemmat muuttivat Ruotsiin Oulun seudulta. Jussinniemi työskenteli Ruotsissa tietokonemyyjänä ja mallina ennen muuttamistaan Yhdysvaltoihin Kaliforniaan, jossa hän on asunut vuodesta 2004 lähtien. Hän seurustelee kuntosaliyrittäjän kanssa. Lokakuussa 2017 uutisoitiin, että Jussinniemi perustaa taiteilijanimeään kantavan Puma Burger -pikaruokaravintolan Ruotsin Malmöhön.

Jussinniemi ilmoitti kesällä 2019 lopettavansa pornonäyttelijän uransa ja kouluttautuvansa seksuaaliterapeutiksi. Hänestä on vuonna 2019 julkaistu dokumentti Puma Swede: Mitt liv som porrstjärna (Puma Swede: Elämäni pornotähtenä).

Olen syntynyt ja kasvanut Ruotsissa, ja sanon olevani ruotsalainen. Oikeasti olen kuitenkin suomalainen. Vanhempani ovat syntyneet Suomessa, joten katson olevani jossakin ruotsalaisen ja suomalaisen välimaastossa. Mutta jos Ruotsi ja Suomi pelaavat jääkiekkoa vastakkain, kannustan Suomea.
Jussinniemi kotisivullaan pumaswede.com

Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Puma Swede (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.

Lue myös