Kuka oikeastaan on Presidentin kyyditys?
Presidentin kyyditys on Samuli Valkaman ohjaama suomalainen draamakomediaelokuva, joka kertoo presidentti K. J. Ståhlbergin vuonna 1930 tapahtuneesta sieppauksesta.

Presidentin kyyditys on Samuli Valkaman ohjaama suomalainen draamakomediaelokuva, joka kertoo presidentti K. J. Ståhlbergin vuonna 1930 tapahtuneesta sieppauksesta. Ståhlbergin roolissa on Pertti Sveholm. Muissa rooleissa ovat muun muassa Riitta Havukainen, Jussi Vatanen, Aku Sipola ja Elias Salonen.
Elokuva on kuvattu Tšekissä, vaikka sen tapahtumat sijoittuvat Suomeen. Helsinkiin sijoittuvat kohtaukset ovat kuvattu Terezínissä. Samoin elokuvan Joensuuhun sijoittuvat kohtaukset on kuvattu Tšekissä. Syy kuvauksille Tsekissä oli Tšekin tuotantokannustinjärjestelmä, joka tuki elokuvan tuotantoa 9 567 839 Tšekin korunalla eli noin 388 000 eurolla.
Elokuvan budjetti on Suomen elokuvasäätiön mukaan noin 2,5 miljoonaa euroa ja Viron elokuvainstituutin mukaan yli 2,7 miljoonaa euroa. Suomen elokuvasäätiön tuki kattaa 850 000 euroa ja Viron elokuvainstituutin tuki noin 90 000 euroa. Lisäksi Pohjoismaisen elokuva- ja TV-rahaston myöntämä tuotantotuki on 1,4 miljoonaa Norjan kruunua eli noin 118 000 euroa.
Presidentin kyyditys sai Suomen teatteriensi-iltansa syksyllä 2026. Festivaali ensi-ilta oli vuoden 2026 alussa Rotterdamin elokuvafestivaaleilla.
Rooleissa
| Jussi Vatanen | … | Eero Kuussaari |
| Aku Sipola | … | K. M. Wallenius |
| Pertti Sveholm | … | K. J. Ståhlberg |
| Riitta Havukainen | … | Ester Ståhlberg |
| Elias Salonen | … | Jukka Janné |
| Alvari Stenbäck | … | Erkki Varoma |
| Markus Misukka | … | Eino Olin |
| Alex Paul Pukk | … | Sven Fjalar Semenius |
| Elsa Saisio | … | Marjatta |
| Pääru Oja | … | eversti Viklund |
| Akseli Kouki | … | eversti Inkala |
| Tom Rejström | … | eversti Järvinen |
| Robert Enckell | … | kansanedustaja Estlander |
| Kalle Kauhanen | … | kansanedustaja Pekkala |
| Jan Materna | … | kansanedustaja Rötkö |
Arvosteluja
| Helsingin Sanomat Tero Kartastenpää |
||
| Hufvudstadsbladet Krister Uggeldahl |
||
| Episodi Hannu Liekso |
||
| Film-O-Holic Verneri Jauhiainen |
||
| Kulttuuritoimitus Antti Selkokari |
Elokuvan vastaanotto oli pääosin varautunut. Episodin Hannu Liekso piti aihetta kiinnostavana ja keskeisiä näyttelijäsuorituksia vahvoina, mutta katsoi käsikirjoituksen jäävän heppoiseksi ja elokuvan tasapainoilevan draaman ja komedian välillä löytämättä kunnolla kumpaakaan.
Film-O-Holicin Verneri Jauhiainen kiitti elokuvan kuvausta, lavastusta ja Jussi Vatasen komediallista ajoitusta, mutta arvosteli huumorin epätasaisuutta ja henkilöhahmojen karikatyyrimäisyyttä. Hänen mukaansa elokuva jäi kiinnostavasta aiheestaan huolimatta keskinkertaiseksi komediaksi.
Selkokari puolestaan arvosteli poliittisen ja historiallisen taustan jäämistä vähälle huomiolle sekä farssimaisen huumorin korostumista tapahtumien vakavuuden kustannuksella.
Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Presidentin kyyditys (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.


