tiistaina 22. syyskuuta
VIIHDE

Pikku Siperia – näin se tehtiin

Pikku Siperia on Dome Karukosken ohjaama, Antti Tuomaisen samannimiseen romaaniin perustuva suomalainen elokuva vuodelta 2025.

Pikku Siperia. Kuva: Wikimedia Commons.

Pikku Siperia on Dome Karukosken ohjaama, Antti Tuomaisen samannimiseen romaaniin perustuva suomalainen elokuva vuodelta 2025. Se on ensimmäinen suomalainen elokuva, joka sai ensiesityksensä Netflixissä.

Romaani Pikku Siperia (2018) kertoo itäsuomalaisesta papista, joka ryhtyy vartioimaan pieneen kylään pudonnutta arvokasta meteoriittia. Tuomainen on kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisia nykykirjailijoita.

Pikku Siperiaa kuvattiin Pohjois-Karjalassa talvella 2024. Pakkanen laski pahimmillaan 35 asteeseen, minkä takia työtahtia jouduttiin nopeuttamaan ja palkkaamaan tuotannolle mekaanikko kymmenien autojen hyydyttyä vuoron perään.

SF Studiosin ja Bufon tuottaman Pikku Siperian pääosissa näyttelevät muun muassa Eero Ritala, Malla Malmivaara, Tommi Korpela ja Martti Suosalo.

Elokuvan levitysoikeudet omistaa Netflix, ja elokuva tuli Netflixin maailmanlaajuiseen ohjelmistoon 21. maaliskuuta 2025.

Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Pikku Siperia (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.

Lue myös