keskiviikkona 23. syyskuuta
MAAILMA

Pariutuminen – tätä et tiennyt

Pariutuminen eli parinmuodostus tarkoittaa koiraan ja naaraan liittymistä pariksi ja seksuaalista virittymistä ennen parittelua.

Pariutuminen. Kuva: Wikimedia Commons.
Seitsenpistepirkkoja parittelemassa.

Pariutuminen eli parinmuodostus tarkoittaa koiraan ja naaraan liittymistä pariksi ja seksuaalista virittymistä ennen parittelua. Pariutuminen luokitellaan yleisesti muun muassa parittelun ja jälkeläisten hoidon ohella lisääntymiskäyttäytymiseen.

Pariutumiskäyttäytyminen

Parinmuodostukseen johtavaa, tai siihen liittyvää käyttäytymistä kutsutaan yleisesti pariutumiskäyttäytymiseksi. Termi on laaja käsite, johon voidaan laskea niin lintujen soidinmenot, kuin myös kahden ihmisyksilön välinen seurustelusuhdekin, vaikkakin jälkimmäistä tarkastellaan yleensä ennemmin yhteiskunnan muovaamana tapana, kuin puhtaasti lisääntymisvaistoon perustuvana käytöksenä. Pariutumiskäyttäytyminen vaihtelee lajien välillä usein suurestikin, mutta esimerkiksi naaraan rooli lopullisen päätöksen tekijänä pariutumisesta on hyvin yleinen piirre monella lajilla.

Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Pariutuminen (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.

Lue myös