Meri-Rastila: katso, millainen se oikeasti on
Meri-Rastila on Helsingin Vuosaaren kaupunginosan osa-alue. Meri-Rastilassa asuu 5 264 ihmistä (31.12.2024) ja työpaikkoja on 594 (31.12.2022).

Meri-Rastila (ruots. Havsrastböle) on Helsingin Vuosaaren kaupunginosan osa-alue. Meri-Rastilassa asuu 5 264 ihmistä (31.12.2024) ja työpaikkoja on 594 (31.12.2022).
Nykyinen kerrostalovaltainen asuinalue on rakennettu pääosin 1990-luvun alkupuolella; sitä ennen alue oli lähinnä metsäistä Rastilan ulkoilualuetta. Vanhastaan alue on kuulunut Rastilan (Rastböle) keskiajalta periytyvän kartanon alueisiin, jonka maat Helsingin kaupunki hankki omistukseensa 1950-luvun alussa.
Osa-alueen asukkaista 40 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia vuoden 2019 lopussa.
Maantiede
Meri-Rastila rajoittuu maantieteellisesti pohjoisessa Vuotiehen ja metrorataan, lännessä Vartiokylänlahteen, ja idässä Kallahden alueeseen ja etelässä se jatkuu aina Ramsinniemen kärkeen asti. Metroradan pohjoispuolella Meri-Rastilan naapurissa sijaitsee pientalovaltainen Rastila, johon kuuluu myös 2000-luvulla valmistunut Rastilankallion kerrostaloalue. Meri-Rastilan alueeseen kuuluvat pientalo- ja huvila-alueet Ramsinrannassa ja Ramsinniemessä. Ramsinniemessä sijaitsee meren rannalla myös kokoushotelli Rantapuisto. Sen lähellä sijaitsee myös entinen hotelli Vuoranta, joka oli aikanaan Alkon koulutuskeskus.
Meri-Rastilan kerrostaloalueen keskellä on Haruspuisto, jonka eteläpuolella on hieman metsää. Pohjoispuolella on Meri-Rastilan tori. Torin vieressä on kauppa, jossa on myös muita liiketiloja. Puiston ja torin väliin jää korttelitalo Merirasti, jossa on päiväkoti, Merilahden peruskoulun luokat 1–4, nuorisotalo ja Merirasti-kappeli. Korttelitalo on valmistunut vuonna 1993 ja sen ovat suunnitelleet Kaarlo Leppänen ja Anneli Nurmi.
Väestö
Meri-Rastila on yksi Helsingin monikulttuurisimpia alueita, ja vuoden 2019 lopussa 40 prosenttia osa-alueen asukkaista oli ulkomaalaistaustaisia. Maahanmuuttajista kertova televisiosarja Mogadishu Avenue on nimetty Meri-Rastilantien lempinimen mukaan. Meri-Rastilassa alle 16-vuotiaista 60 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia, ja heistä vain alle 3 prosenttia on länsimaalaistaustaisia.
Asukkaiden tulo- ja koulutustaso ovat kaupungin keskiarvoa matalampia. Ramsinrannan rakentamisen myötä asukkaiden keskimääräinen tulo- ja koulutustaso ovat kuitenkin viime vuosina selvästi nousseet. Nykyisin 8 prosentilla 15 vuotta täyttäneistä Meri-Rastilan asukkaista on ylempi korkeakoulututkinto tai tutkijankoulutus.
Vuonna 2021 hyväksytty uusi asemakaava mahdollistaa alueelle 2 400 asukasta lisää.
Nähtävyyksiä
Meri-Rastilassa Vartiokylänlahden rannalla on laaja ulkoilupuisto, joka käsittää metsää, kallioista merenrantaa sekä niittyalueita Vuosaaren sillan lähistöllä muistuttamassa Rastilan kartanon entisistä pelto- ja laidunalueista. Metsässä on myös pirunpelto, joka on vanhaa Litorinameren rantakivikkoa.
Liikenne
Meri-Rastilaan pääsee Rastilan ja Vuosaaren metroasemilta runkolinjalla 560. Öisin ajaa yöbussi 96N suoraan Rautatientorilta/Rautatientorille. Yöbussilla on viikonloppuisin myös aamuyölähtöjä. Arkipäivisin kulkee lähibussilinja 817 Vuosaaren metroasemalta Kallahden kautta Ramsinniemeen.
Kuvia
-
Meri-Rastilan tori keväällä 2007 -
Asuinalueiden halki kulkeva Meri-Rastilantie keväällä 2009
-
Vartiokylänlahtea ja Meri-Rastilan rantaa pienvenesatamineen toukokuussa 2009. -
Näkymä Meri-Rastilan torin ympäristöön kesällä 2021 -
1990-luvun asuintaloja Harustiellä
Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Meri-Rastila (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.


