tiistaina 22. syyskuuta
KOTIMAA

Kuka oikeastaan on Leena Lander?

Leena Lander on suomalainen kirjailija.

Leena Lander. Kuva: Wikimedia Commons.

Leena Lander (oik. Leena Orvokki Raittila, ent. Silander, o.s. Pöyhönen, s. 25. lokakuuta 1955 Turku) on suomalainen kirjailija.

Elämä ja ura

Lander valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi Turun yliopistosta vuonna 1978. Hänen tuotantoonsa kuuluu romaaneja, novelleja, näytelmiä ja kuunnelmia. Lander on ollut ehdokkaana Finlandia-palkinnon saajaksi kolmesti ja Pohjoismaiden kirjallisuuspalkintoehdokkaana kahdesti.

Lander on taiteilijanimi, joka on lyhentymä hänen aiemmasta sukunimestään Silander. Hän oli aiemmin naimisissa toimittaja Esa Silanderin kanssa ja heillä on kolme täysi-ikäistä poikaa. Vuonna 2008 Lander avioitui kirjailija Hannu Raittilan kanssa. Hän otti käyttöön nimen Leena Raittila, mutta säilytti kirjailijanimensä. Pariskunta asuu Turussa.

Tuotannosta

Käännökset

Landerin romaaneja on käännetty laajasti eri kielille. Lukuisten teosten käännöksiä on ilmestynyt Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Ranskassa, Saksassa, Hollannissa, Italiassa, Espanjassa ja Islannissa. Yksittäisiä käännöksiä on ilmestynyt Venäjällä, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Kanadassa, Puolassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Syyriassa. Käännetyimmät romaanit ovat Harjula-trilogian teokset (Tummien perhosten koti, Tulkoon myrsky, Iloisen kotiinpaluun asuinsijat) ja Käsky. Kaikkiaan käännösromaaneja on ilmestynyt yli 50.

Landerin Tummien perhosten koti on ensimmäinen suoraan suomesta arabiaksi käännetty nykyproosa. Kirjailijan mukaan häneen kohdistettiin Syyriassa uhkailua, koska teoksen osia pidettiin fundamentalististen tahojen keskuudessa islamilaisten moraalikäsitysten vastaisina.

Landerin teos Liekin lapset on synnyttänyt Landerin ja hänen entisen kustantajansa Tammen välille kiistaa siitä, onko teos itsenäinen teos vai Landerin aiemman teoksen Jumalattoman kova tinki uusi versio, jolloin Tammi saattaa ryhtyä käräjöimään sopimusrikkomuksesta. Alun perin Landerin piti korjata vanhempi teos, joka oli Halikon kunnan tilausteos ja joka hänen mukaansa on ”hännystelevä ja epärehellinen kirja, jonka nuori äiti teki elättääkseen pienet lapsensa”.

Romaanien filmatisoinnit

Vuonna 2008 ensi-iltansa sai kaksi Landerin romaaneihin perustuvaa elokuvaa. Tammikuussa ensi-iltaan tuli Dome Karukosken ohjaama Tummien perhosten koti, joka valittiin Suomen Oscar-ehdokkaaksi vuonna 2008. Aku Louhimiehen ohjaama elokuva Käsky tuli elokuvateattereihin syksyllä 2008.

Tunnustukset

Teokset

Romaanit

  • Syyspastoraali. Kirjayhtymä, 1982. ISBN 951-26-2207-6
  • Mikaelin kronikka. Kirjayhtymä, 1983. ISBN 951-26-2409-5
  • Siipijumala. Kirjayhtymä, 1984. ISBN 951-26-2606-3
  • Kuolemaan tuomitun tarina. (Suuret Seikkailut) Kirjayhtymä, 1986. ISBN 951-26-2729-9
  • Lankeaa pitkä varjo. Kirjayhtymä, 1986. ISBN 951-26-2798-1
  • Jumalattoman kova tinki. Kirjayhtymä, 1987.
  • Purppurapurjeet. Kirjayhtymä, 1989.
  • Tummien perhosten koti. Kirjayhtymä, 1991.
  • Tulkoon myrsky. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19847-1
  • Iloisen kotiinpaluun asuinsijat. Porvoo: WSOY, 1997. ISBN 951-0-21318-7
  • Käsky. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-24475-9
  • Liekin lapset. Helsinki: Siltala, 2010. ISBN 978-952-234-022-1
  • Kuka vartijoita vartioi. Helsinki: Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-232-4

Näytelmät ja kuunnelmat

  • Ilves kielekkeellä (Kaarina-teatteri)
  • Lurium 300 Super (Radio Auran Aallot)
  • Niin täyttyy tuska hellä (Radio Auran Aallot)
  • Tummien perhosten koti (Turun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri, Reykjavikin kaupunginteatteri)
  • Tulkoon myrsky (Outokummun Kaivosteatteri)
  • Käsky (Suomen Kansallisteatteri 2005, Kokkolan kaupunginteatteri 2006, Rauman kaupunginteatteri 2006)
  • Kapslaukku (Sauvon Elävän Kulttuurin Seura ry 1986)

Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Leena Lander (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.

Lue myös