Lee J. Cobb – näin kaikki alkoi
Lee J. Cobb oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Cobbin tunnetuin teatterirooli oli Arthur Millerin Pulitzer-palkinnon voittaneessa näytelmässä Kauppamatkustajan…
Lee J. Cobb (synt. Leo Jacoby 8. joulukuuta 1911 New York – 11. helmikuuta 1976 Woodland Hills, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Cobbin tunnetuin teatterirooli oli Arthur Millerin Pulitzer-palkinnon voittaneessa näytelmässä Kauppamatkustajan kuolema (1949). Hän näytteli myös televisiossa ja elokuvassa, ja sai kaksi miessivuosan Oscar-ehdokkuutta.
Ura
Cobb syntyi vuonna 1911 New Yorkissa juutalaisperheeseen. Hän osoitti suurta lahjakkuutta viulun ja huuliharpun soittajana, mutta joutui jättämään viulun soiton murrettuaan ranteensa. Ennen täysi-ikäistymistään Cobb muutti kotoa Hollywoodiin pyrkiäkseen elokuvanäyttelijäksi. Töitä ei kuitenkaan löytynyt, joten hän palasi New Yorkiin ja aloitti opiskelut. Opiskelujen ohessa hän teki radioon ääninäytelmiä.
Cobb pääsi näyttämään kykyjään 1930-luvun alussa Manhattanin Broadwaylle Fjodor Dostojevskin näytelmässä Rikos ja rangaistus. Vuosina 1949–1951 Cobb esitti Broadwaylla pääosaa Willy Lomanina näytelmässä Kauppamatkustajan kuolema.
Cobb aloitti elokuvauransa vuonna 1937 ja alkoi pian saada osia merkittävissä elokuvissa. Sotavuosina 1943–1945 Cobb palveli Yhdysvaltain ilmavoimissa ja yleni korpraaliksi. Cobbista tuli seuraavina vuosina yksi Hollywoodin tunnetuimmista näyttelijöistä. Voimakkaiden piirteidensä ansiosta hän sai paljon pelottavien miesten rooleja. Pääroolit hänellä oli esimerkiksi elokuvissa The Man Who Cheated Himself (1950) ja Meksikon sissit (1951). Cobb nimettiin Oscar-ehdokkaaksi sivuosastaan elokuvassa Alaston satama (1954). Neljä vuotta myöhemmin Cobb sai toisen Oscar-ehdokkuutensa sivuosaroolistaan Dostojevskin romaanin pohjalta tehdyssä elokuvassa Karamazovin veljekset. Cobb oli myös yksi valamiehistä vuoden 1957 elokuvassa Valamiesten ratkaisu. Hänen muita tunnettuja elokuviaan ovat esimerkiksi Exodus (1960), Näin valloitettiin Villi Länsi (1962), Rautainen Coogan (1968), Älä vaikene, L. B. Jones (1970) ja Manaaja (1973).
Cobb alkoi näytellä televisionäytelmissä vuonna 1951 ja näytteli televisiossa koko uransa ajan. Hänet tunnetaan Shilohin karjatilan omistajan, tuomari Henry Garthin roolista 1960-luvun lännensarjassa Virginialainen. Vuosina 1970–1971 hän esitti asianajaja David Barrettia lakisarjassa The Young Lawyers. Televisionäytelmien ja sarjojen ohella Cobb näytteli myös useissa televisioelokuvissa.
Poliittinen toiminta
Cobb liittyi vuonna 1935 progressiiviseen newyorkilaiseen Group Theatre -teatteriin. Tästä koitui Cobbille myöhemmin ongelmia, sillä 1950-luvulla hän joutui vastaamaan aatteistaan ja teoistaan kommunismivastaiselle House Un-American Activities Committeelle (HUAC). Aluksi Cobb kieltäytyi tulemasta kuultavaksi, mutta muutti mielensä mahdollistaakseen uransa jatkamisen. Oikeudessa hän nimesi joukon Yhdysvaltain kommunistisen puolueen jäseniä ja pystyi jatkamaan uraansa.
Yksityiselämä ja kuolema
Cobb oli naimisissa kahdesti, ensin näyttelijä Helen Beverlyn kanssa 1940–1952, ja sitten opettaja Mary Hirschin kanssa vuodesta 1957 kuolemaansa asti. Kummastakin liitosta syntyi kaksi lasta.
Cobb kuoli vuonna 1976 sydänkohtaukseen. Hänet on haudattu Los Angelesiin.
Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Lee J. Cobb (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.


