keskiviikkona 23. syyskuuta
MATKAT

Kuntavaalit 2025 – tänne haluaa nyt jokainen

Kuntavaalit 2025 järjestettiin 13. huhtikuuta 2025, samaan aikaan vuoden 2025 aluevaalien kanssa.

Kuntavaalit 2025 järjestettiin 13. huhtikuuta 2025, samaan aikaan vuoden 2025 aluevaalien kanssa.

Taustaa

Vuoden 2015 kuntalain myötä kuntavaalipäiväksi asetettiin karkausvuotta seuraavan vuoden huhtikuun kolmas sunnuntai. Pääsiäinen aikaisti vuoden 2017 kuntavaaleja viikolla, mutta vuoden 2021 kuntavaalipäivä olisi ollut suoraan 18. huhtikuuta. Vaaleja kuitenkin siirrettiin koronapandemian takia kesäkuulle.

Äänioikeus kuntavaaleissa määräytyy sen mukaan, missä kunnassa henkilö on kirjoilla 51 päivää ennen vaaleja. Lisäksi hänen pitää olla väh. 18-vuotias vaalipäivään mennessä ja täyttää jokin seuraavista ehdoista:

  • Suomen kansalainen
  • Jonkun toisen EU:n jäsenmaan, Norjan tai Islannin kansalainen, jolla on kotikunta Suomessa
  • Muiden kuin yllä mainittujen maiden kansalaiset, joilla on ollut kotikunta Suomessa väh. 2 vuotta ennen kohdekunnan määräytymistä (eli 51 päivää ennen vaalipäivää)

Aikataulut kuntavaaleissa

Tapahtuma tai asia Päivämäärä
Kuntien asukaslukujen vahvistaminen vähimmäisvaltuustokokojen määrittämiseksi 30.11.2024
Valtuustojen päätökset valtuustokoosta toimitettava oikeusministeriölle viimeistään 31.12.2024
Äänioikeusrekisterin tietojen poimintapäivä (missä kunnassa kukin on äänioikeutettu ja vaalikelpoinen) 21.2.2025
Ehdokashakemusten jättöpäivä 4.3.2025
Ehdokasasettelun vahvistaminen ja ehdokasnumeroiden arvonta 13.3.2025
Ennakkoäänestys kotimaassa 2.–8.4.2025
Ennakkoäänestys ulkomailla 2.–5.4.2025
Vaalipäivä 13.4.2025
Tulosten vahvistaminen 16.4.2025
Uudet kunnanvaltuustot aloittavat 1.6.2025

Ehdokkaat

Koko maassa ehdolle asettui yhteensä 29 950 ihmistä, joiden joukosta valittiin 8 586 kunnanvaltuutettua. Useat kunnat pienensivät valtuustojensa kokoa, minkä vuoksi valtuutettujen kokonaismäärä pieneni edellisestä kaudesta 273 henkilöllä (1,6 %).

Äänestysaktiivisuus

Kuntavaalit 2025
Äänestysprosentti Lukumäärä Äänioikeutettuja
Ennakkoäänestys 28,4 1 288 749 4 530 989
Vaalipäivä 25,8 1 169 788
Yhteensä 54,3 2 458 537

Tulokset

Vaalien suurimmat voittajat olivat SDP ja keskusta. Perussuomalaiset koki historiallisen vaalitappion ja menetti yli puolet edellisissä kuntavaaleissa saamistaan valtuustopaikoista. Ainoa kannatustaan nostattanut hallituspuolue oli kokoomus.

Suomen kuntavaalien 2025 tulokset
Puolueet Äänet Paikat
Ääniä % +/− Paikat +/−
Sosiaalidemokraatit 557 769 23,1 +5,3 1 699 +248
Kokoomus 529 542 21,9 +0,5 1 592 +40
Keskusta 396 630 16,4 +1,5 2 623 +178
Vihreät 254 173 10,5 –0,1 418 –15
Vasemmistoliitto 224 005 9,3 +1,3 536 +28
Perussuomalaiset 184 616 7,6 –6,8 651 –700
Ruotsalainen kansanpuolue 112 922 4,7 –0,3 452 –11
Kristillisdemokraatit 86 431 3,6 0,0 299 –12
Liike Nyt 10 481 0,4 –1,2 19 –30
Liberaalipuolue 5 971 0,2 +0,2 1 +1
Vapauden liitto 5 513 0,2 uusi 0 uusi
Kommunistinen puolue 1 121 0,0 0,0 0 0
Avoin puolue 680 0,0 0,0 0 0
Eläinoikeuspuolue 546 0,0 0,0 0 0
Valta kuuluu kansalle 364 0,0 uusi 0 uusi
Kristallipuolue 290 0,0 –0,2 0 0
Muut ryhmät 48 295 2,0 –0,1 296 +4
Yhteensä 2 419 349 100 % 8 586
Hyväksyttyjä ääniä 2 419 349 98,4
Hylättyjä 39 188 1,6
Äänestäneitä 2 458 537 54,3
Äänioikeutettuja 4 530 989
Lähteet:

Kannatustutkimukset

Valtakunnalliset puoluekannatuskyselyt

Kuntakohtaiset puoluekannatuskyselyt

Espoo

Helsinki

Jyväskylä

Turku

Vantaa

Pormestarikannatuskyselyt

Helsinki

Huomautukset

Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Kuntavaalit 2025 (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.

Lue myös