tiistaina 22. syyskuuta
URHEILU

Kuka oikeastaan on Juha Metsola?

Juha Antero Metsola on suomalainen jääkiekkomaalivahti, joka pelaa SM-liigajoukkue Tapparassa.

Juha Metsola. Kuva: Wikimedia Commons.

Juha Antero Metsola (s. 24. helmikuuta 1989 Tampere) on suomalainen jääkiekkomaalivahti, joka pelaa SM-liigajoukkue Tapparassa.

Ura

Seurajoukkueura

Metsola aloitti jääkiekkouransa Tampereen Ilveksessä, josta siirtyi Kanadan WHL-juniorisarjaan Lethbridge Hurricanesin joukkueeseen vuonna 2007. Kauden 2008–2009 päätteeksi Metsola teki kahden vuoden sopimuksen Jääkiekon SM-liigassa pelaavan Hämeenlinnan Pallokerhon kanssa. Metsola pelasi HPK:ssa kaksi kautta, muttei saanut juurikaan torjuntavastuuta ykkösmaalivahti Teemu Lassilan takana. Keväällä 2010 hän oli voittamassa HPK:ssa SM-hopeaa. Kahden kauden aikana hän kävi lainalla Ilveksessä ja Mestiksen LeKissä, KooKoossa ja TuTossa.

New Jersey Devils varasi Metsolan kolmannella kierroksella NHL:n varaustilaisuudessa vuonna 2010. Keväällä 2011 Metsola teki kolmivuotisen sopimuksen Tapparan kanssa. Ykkösmaalivahdiksi hän nousi kaudella 2012–2013, jolloin hän torjui runkosarjassa 8 nollapeliä ja torjuntaprosentilla 93,0. Seuraavalla kaudella Metsola pelasi runkosarjassa 12 nollapeliä. Enemmän nollapelejä yhdellä kaudella on pelannut vain Tim Thomas (15). Kaudella 2014–2015 Metsola torjui runkosarjassa päästettyjen maalien keskiarvolla 1,91 ja SM-liigan parhaalla torjuntaprosentilla 93,6. Kauden päätteeksi Metsola palkittiin parhaan maalivahdin Urpo Ylönen -palkinnolla ja valittiin SM-liigan tähdistökentälliseen. Hän on ollut voittamassa Tapparassa SM-hopeaa kolmena vuonna peräkkäin: 2013, 2014 ja 2015.

Metsola edusti KHL:ssä muutaman kauden Amur Habarovskia ja toukokuussa 2018 hän siirtyi Salavat Julajev Ufaan. Metsola pääsi (Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan johdosta) irti KHL-sopimuksestaan kesäkuussa 2022 ja siirtyi pelaamaan Sveitsiin EHC Kloteniin.'

Kaudeksi 2024–2025 Metsola palasi Tapparaan kaksivuotisella sopimuksella. Kauden 2025–2026 päätteeksi hän voitti Suomen-mestaruuden. Joulukuussa 2025 Metsola teki Tapparan kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Maajoukkueura

Metsola edusti Suomea Tampereen alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuonna 2007, jolloin hän nousi ykkösmaalivahdiksi. Hän edusti Suomea myös 2008 nuorten MM-kilpailuissa, missä hän nousi samaten Suomen ykkösmaalivahdiksi. Metsola pelasi ensimmäisessä aikuisten maaottelussaan nollapelin EHT-turnauksessa Tšekkiä vastaan helmikuussa 2013. Metsola valittiin edustamaan Suomea vuoden 2018 talviolympialaisiin.

Perhe

Metsola on naimisissa ja pariskunnalla on kaksi tytärtä.

Tilastot

    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot  
Kausi Joukkue Liiga O V H T PM TO NP PMK TP% O V H PM TO NP PMK TP%
2006–2007 Ilves A-SM 23 2,66 92,2 5 2,84 91,3
2007–2008 Lethbridge Hurricanes WHL 30 20 7 1 1693 56 3 1,98 91,6
2008–2009 Lethbridge Hurricanes WHL 53 25 21 5 3086 144 5 2,80 90,7 10 4 6 587 32 0 3,27 88,3
2009–2010 HPK SM-liiga 4 0 2 0 8 54 0 3,30 87,1 1 0 1 9 3 0 5,44 75,0
LeKi Mestis 4 2,01 93,3
KooKoo Mestis 6 1,93 93,9
TuTo Hockey Mestis 3 2,68 92,6
2010–2011 HPK SM-liiga 6 3 1 0 11 177 0 1,80 94,2
LeKi Mestis 2 3,05 90,7
Ilves SM-liiga 2 1 0 1 122 3 0 1,48 93,0
2011–2012 Tappara SM-liiga 26 9 9 3 58 718 1 2,76 92,5
LeKi Mestis 2 2,40 94,7
2012–2013 Tappara SM-liiga 46 23 10 12 96 1278 8 2,09 93,0 15 10 5 29 464 2 1,84 94,1
LeKi Mestis 2 2,03 93,9
2013–2014 Tappara SM-liiga 56 29 12 13 105 1321 12 1,92 92,6 20 11 9 40 519 0 1,93 92,8
2014–2015 Tappara SM-liiga 57 26 16 14 108 1581 8 1,91 93,6 20 11 8 47 569 1 2,23 92,4
2015–2016 Amur Habarovsk KHL 44 14 21 90 1136 7 2,15 92,7
2016–2017 Amur Habarovsk KHL 54 21 26 97 1356 7 1,87 93,3
2017–2018 Amur Habarovsk KHL 52 28 17 114 1359 3 2,25 92,3 5 1 4 12 159 0 2,42 93,0
2018–2019 Salavat Julajev Ufa KHL 48 25 20 93 1324 4 2,02 93,4 17 10 7 30 654 1 1,54 95,6
2019–2020 Salavat Julajev Ufa KHL 51 22 22 100 1332 7 2,04 93,0 6 4 2 18 177 0 3,43 90,8
2020–2021 Salavat Julajev Ufa KHL 39 21 14 92 993 2 2,35 91,5 9 4 5 18 193 2 2,15 91,5
2021–2022 Salavat Julajev Ufa KHL 31 18 10 1 55 744 5 1,87 93,1 1 1 0 1 29 0 1,00 96,7
2022–2023 EHC Kloten NL 37 14 13 2 101 1051 1 2,90 91,2 3 1 2 9 92 0 3,01 91,1
2023–2024 EHC Kloten NL 38 12 21 3 116 1060 0 3,19 90,1
2024–2025 Tappara SM-liiga 40 14 14 12 102 856 1 2,56 89,4 3 0 2 8 44 0 3,73 84,6
2025–2026 Tappara SM-liiga 18 13 2 3 1089 43 2 2,37 90,3 1 0 0 7 0 0 0,00 100

Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Juha Metsola (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.

Lue myös