keskiviikkona 23. syyskuuta
URHEILU

Jääkiekko talviolympialaisissa 1936 – yllättävän moni erehtyy tässä

Jääkiekko oli olympialaisten ohjelmassa viidettä kertaa vuoden 1936 talviolympialaisissa. Ottelut pelattiin 6.–13. helmikuuta 1936.

Jääkiekko talviolympialaisissa 1936. Kuva: Wikimedia Commons.

Jääkiekko oli olympialaisten ohjelmassa viidettä kertaa vuoden 1936 talviolympialaisissa. Ottelut pelattiin 6.–13. helmikuuta 1936. Turnaus oli samalla myös maailmanmestaruuskilpailut ja Euroopan-mestaruuskilpailut.

Kisoihin osallistui 15 joukkuetta. Aikaisemmin olympiaturnaukseen ei ollut osallistunut niin montaa joukkuetta. Joukkueet jaettiin neljään alkulohkoon. Jokaisen lohkon kaksi parasta muodostivat kaksi jatkolohkoa, joiden kaksi parasta pääsivät loppusarjaan. Loppusarjan sijoitusten perusteella jaettiin mitalit.

Ison-Britannian joukkueeseen kuului kaksi pelaajaa, jotka olivat aikaisemmin pelanneet Kanadassa, mutta he eivät olleet saaneet Canadian Amateur Hockey Associationilta CAHA:lta suostumusta siirtyä Isoon-Britanniaan. Kansainväliset säännöt olisivat vaatineet lupamenettelyä ennen siirtoa. Kanadan joukkue nosti asian esiin kaksi päivää ennen olympialaisia ja esitti protestin Isoa-Britanniaa vastaan. Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF hyväksyi Kanadan vetoomuksen, mutta Iso-Britannia uhkasi vetäytyä koko turnauksesta. Lopulta Kanada veti protestinsa pois juuri ennen kisojen avajaisia hyvän tahdon eleenä.

Iso-Britannia onnistui sensaatiomaisesti päihittämään Kanadan ja voitti sen ansiosta olympiakultaa. Iso-Britannia ratkaisi turnauksen voiton jatkolohkossa, sillä sen ja Kanadan välisen ottelun jälkeen ilmoitettiin, että jatkolohkon keskinäisten otteluiden tulokset jäävät voimaan myös loppusarjassa. Kanadan ja Saksan joukkueet raivostuivat päätöksestä. Toisaalta osa Kanadan joukkueesta hyväksyi tappion. Kanadan joukkueen nimi oli Port Arthur Bear Cats. Loppusarjassa Iso-Britannia voitti Tšekkoslovakian puhtaasti 5–0 ja pelasi Yhdysvaltoja vastaan vakuuttavasti 0–0-tasapelin.

Alkulohkot

Lohko A

6.2.1936Kanada 8-1 Puola
7.2.1936Kanada 11-0 Latvia
7.2.1936Itävalta 2-1 Puola
8.2.1936Kanada 5-2 Itävalta
8.2.1936Puola 9-2 Latvia
8.2.1936Itävalta 7-1 Latvia
JoukkueOVTHTMPMMEP
 Kanada 3 3 0 0 24 3 +216
 Itävalta 3 2 0 1 11 7 +44
 Puola 3 1 0 2 11 12 −12
 Latvia 3 0 0 3 3 27 −240

Lohko B

6.2.1936Saksa 0-1 Yhdysvallat
7.2.1936Yhdysvallat 3-0 Sveitsi
7.2.1936Saksa 3-0 Italia
8.2.1936Saksa 2-0 Sveitsi
8.2.1936Yhdysvallat 1-2 ja. Italia
8.2.1936Sveitsi 1-0 Italia
JoukkueOVTHTMPMMEP
 Saksa 3 2 0 1 5 1 +44
 Yhdysvallat 3 2 0 1 5 2 +34
 Italia 3 1 0 2 2 5 −32
 Sveitsi 3 1 0 2 1 5 −42

Lohko C

6.2.1936Unkari 11-2 Belgia
7.2.1936Tšekkoslovakia 5-0 Belgia
7.2.1936Unkari 3-0 Ranska
8.2.1936Tšekkoslovakia 3-1 Unkari
8.2.1936Ranska 4-2 ja. Belgia
8.2.1936Tšekkoslovakia 2-0 Ranska
JoukkueOVTHTMPMMEP
 Tšekkoslovakia 3 3 0 0 10 0 +106
 Unkari 3 2 0 1 14 5 +94
 Ranska 3 1 0 2 4 7 −32
 Belgia 3 0 0 3 4 20 −160

Lohko D

6.2.1936Iso-Britannia 1-0 Ruotsi
7.2.1936Iso-Britannia 3-0 Japani
8.2.1936Ruotsi 2-0 Japani
JoukkueOVTHTMPMMEP
 Iso-Britannia 2 2 0 0 4 0 +44
 Ruotsi 2 1 0 1 2 1 +12
 Japani 2 0 0 2 0 5 −50

Jatkolohkot

Lohko A

11.2.1936Saksa 2-1 Unkari
11.2.1936Iso-Britannia 2-1 Kanada
12.2.1936Saksa 1-1 ja. Iso-Britannia
12.2.1936Kanada 15-0 Unkari
13.2.1936Iso-Britannia 5-1 Unkari
13.2.1936Saksa 2-6 Kanada
JoukkueOVTHTMPMMEP
 Iso-Britannia 3 2 1 0 8 3 +55
 Kanada 3 2 0 1 22 4 +184
 Saksa 3 1 1 1 5 8 −33
 Unkari 3 0 0 3 2 22 −200

Lohko B

11.2.1936Yhdysvallat 2-0 Tšekkoslovakia
11.2.1936Ruotsi 1-0 Itävalta
12.2.1936Yhdysvallat 1-0 Itävalta
12.2.1936Tšekkoslovakia 4-1 Ruotsi
13.2.1936Yhdysvallat 2-1 Ruotsi
13.2.1936Tšekkoslovakia 2-1 Itävalta
JoukkueOVTHTMPMMEP
 Yhdysvallat 3 3 0 0 5 1 +46
 Tšekkoslovakia 3 2 0 1 6 4 +24
 Ruotsi 3 1 0 2 3 6 −32
 Itävalta 3 0 0 3 1 4 −30

Loppusarja

Jatkolohkojen keskinäisten ottelujen tulokset jäivät voimaan loppusarjaan.

14.2.1936Iso-Britannia 5-0 Tšekkoslovakia
15.2.1936Kanada 7-0 Tšekkoslovakia
15.2.1936Iso-Britannia 0-0 ja. Yhdysvallat
15.2.1936Kanada 1-0 Yhdysvallat
JoukkueOVTHTMPMMEP
 Iso-Britannia 3 2 1 0 7 1 +65
 Kanada 3 2 0 1 9 2 +74
 Yhdysvallat 3 1 1 1 2 1 +13
 Tšekkoslovakia 3 0 0 3 0 14 −140


Loppusijoitukset

Olympiaturnaus

Sija joukkue
 Iso-Britannia (GBR)
 Kanada (CAN)
 Yhdysvallat (USA)
4.  Tšekkoslovakia (TCH)
5.  Saksa (GER)
5.  Ruotsi (SWE)
7.  Unkari (HUN)
7.  Itävalta (AUT)
9.  Puola (POL)
9.  Italia (ITA)
9.  Ranska (FRA)
9.  Japani (JPN)
13.  Latvia (LAT)
13.  Sveitsi (SUI)
13.  Belgia (BEL)

Euroopan-mestaruusturnaus

Sija joukkue
 Iso-Britannia
 Tšekkoslovakia
 Saksa
4.  Ruotsi
5.  Unkari
6.  Itävalta
7.  Puola
8.  Italia
9.  Ranska
10.  Latvia
11.  Sveitsi
12.  Belgia

Mitalistijoukkueiden pelaajat

Kultaa:  Iso-Britannia

Alexander Archer, James Borland, Edgar Brenchley, James Chappell, John Coward, Gordon Dailley, John Davey, Carl Erhardt, James Foster, John Kilpatrick, Archibald Stinchcombe, Robert Wyman

Hopeaa:  Kanada

Maxwell Deacon, Hugh Farquharson, James Haggarty, Walter Kitchen, Raymond Milton, Dinty Moore, Herman Murray, Arthur Nash, David Neville, Kenneth Farmer-Horn, Ralph Saint-Germain, Alexander Sinclair, William Thomson Valmentaja: Albert Pudas

Pronssia:  Yhdysvallat

John Garrison, August Kammer, Philip LaBatte, John Lax, Thomas Moon, Elbridge Ross, Paul Rowe, Francis Shaughnessy, Gordon Smith, Francis Spain, Frank Stubbs


Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Jääkiekko talviolympialaisissa 1936 (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.

Lue myös