tiistaina 22. syyskuuta
URHEILU

Tästä nimestä puhutaan nyt: Henrik Haapala

Henrik Markku Mikael Haapala on suomalainen jääkiekkoilija, joka pelaa SM-liigajoukkue Tapparassa. Hän on pelipaikaltaan vasen laitahyökkääjä.

Henrik Haapala. Kuva: Wikimedia Commons.

Henrik Markku Mikael Haapala (s. 28. helmikuuta 1994 Lempäälä) on suomalainen jääkiekkoilija, joka pelaa SM-liigajoukkue Tapparassa. Hän on pelipaikaltaan vasen laitahyökkääjä.

Haapala on pelannut SM-liigaa myös Ilveksessä. Jokereissa hän pelasi kaksi kautta KHL:ää. Lisäksi hän on pelannut kolme kautta Sveitsissä, yhden kauden Ruotsissa ja yhden kauden NHL:ssä Florida Panthersissa, jossa hän pelasi viisi ottelua. Hän on voittanut Tapparassa kaksi Suomen-mestaruutta.

Ura

Seuraura

Haapala on Lempäälän Kisan kasvatti, mutta siirtyi myöhemmin Tapparan junioreihin. Hän voitti joukkueessa B2-nuorten Suomen-mestaruuden vuonna 2011 ja C-nuorten SM-pronssia vuonna 2010. Haapala oli kaudella 2009–2010 tehoilla 15+43=58 myös koko C-nuorten SM-sarjan paras syöttäjä sekä toiseksi paras pistemies HIFK:n Ville Koskelan jälkeen.

SM-liigadebyyttinsä Haapala teki kaudella 2011–2012. Hän pelasi ensimmäisen ja kauden ainoaksi jääneen liigaottelunsa 21. helmikuuta 2012 vieraissa Jokereita vastaan vain 17-vuotiaana. Haapala merkittiin ottelussa heti Tapparan ykkösketjuun Jussi Makkosen ja Sami Venäläisen viereen ja hän sai jääaikaa 10.58 minuuttia. Haapala pelasi suurimman osan kaudestaan Tapparan A-nuorissa, jonka toiseksi paras pistemies ja syöttäjä Haapala oli Arttu Ilomäen jälkeen tehoilla 16+29=45.

Haapala murtautui Tapparan SM-liigajoukkueeseen kaudella 2012–2013. Hän teki kauden avausottelussa ja uransa toisessa SM-liigaottelussa 14. syyskuuta 2012 paikallisvastustaja Ilvestä vastaan kolme syöttöpistettä. Uransa viidennessä SM-liigaottelussa 22. syyskuuta 2012 Haapala teki liigauransa avausmaalin vieraissa Oulun Kärppiä vastaan. Hänen osumansa syntyi ylivoimalla ja jäi Tapparan 3–1-voittoon päättyneen ottelun ratkaisumaaliksi. Haapala sai ottelussa myös syöttöpisteen Teemu Aallon tekemään avausmaaliin. Hän muodosti alkukaudella tehokkaan kaksikon toisen Tappara-lupauksen, Aleksander Barkovin kanssa. Haapala teki kauden 12 ensimmäisessä ottelussaan 13 tehopistettä, mutta hän ei tehnyt sen jälkeen loppukauden 20 ottelussa ainuttakaan tehopistettä. Haapala kärsi loukkaantumisesta ja hän putosi kauden puolivälin paikkeilla Tapparan kokoonpanosta, pelaten kevätkaudella vain yhden ottelun. Haapala voitti kauden päätteeksi SM-hopeaa. Hän pelasi loppukevään lähinnä joukkueen A-nuorissa, joiden paras pistemies Haapala oli pudotuspeleissä tehoilla 3+4=7. Hän pelasi kauden aikana myös neljä Mestis-ottelua lainalla kasvattajaseurassaan LeKissä. Huhtikuussa 2013 Haapala teki 2+1-vuotisen jatkosopimuksen Tapparan kanssa.

Kaudella 2013–2014 Haapala vakiinnutti paikkansa Tapparan SM-liigajoukkueessa. Hän teki 36 runkosarjaottelussa tehot 1+3=4 ja 15 pudotuspeliottelussa tehot 2+1=3. Haapala nousi pudotuspeleissä varsinaiseksi ratkaisupelaajaksi, sillä hänen molemmat osumansa jäivät voittomaaleiksi. Haapalan liigauran ensimmäinen pudotuspelimaali syntyi 24. maaliskuuta 2014 kolmannessa puolivälieräottelussa Pelicansia vastaan ja jäi Tapparan 3–1-voittoon päättyneen ottelun ratkaisumaaliksi. Hän nousi myös Tapparan sankariksi ratkaistuaan seitsemännen välieräottelun 12. huhtikuuta 2014 Lukkoa vastaan tehtyään ottelun 2–1-voittomaalin. Haapala voitti kauden päätteeksi SM-hopeaa.

Haapala pelasi kaudella 2014–2015 lonkkavaivojen vuoksi runkosarjassa vain 25 ottelua. Hän voitti kauden päätteeksi SM-hopeaa. Helmikuussa 2015 Haapala teki kaksivuotisen jatkosopimuksen Tapparan kanssa. Kauden 2015–2016 hän pelasi suurimmaksi osaksi joukkueen ykkösketjussa Jani Lajusen ja Kristian Kuuselan kanssa, paitsi kauden viimeisimmissä otteluissa. Haapala teki runkosarjassa kaikkiaan tehot 12+18=30. Kevään 2016 pudotuspeleissä hän teki kaksi voittomaalia, joista toinen syntyi 26. huhtikuuta 2016 kuudennessa loppuottelussa HIFK:ta vastaan ja ratkaisi Tapparalle Suomen-mestaruuden lukemin 2–1. Timo Susi ja Lasse Litma valitsivat Haapalan ottelun Alumnien tähtien ykköstähdeksi. Toukokuussa 2016 hänen sopimustaan Tapparan kanssa pidennettiin kahdella vuodella kevääseen 2019 saakka.

Kaudella 2016–2017 Haapala nousi SM-liigan eliittiin ja hän voitti koko runkosarjan piste- ja syöttöpörssin tehoilla 15+45=60. Hänet palkittiin pistepörssivoitostaan kauden päätteeksi Veli-Pekka Ketola -palkinnolla. Haapala valittiin myös SM-liigan lokakuun 2016 kuukauden pelaajaksi. Mestarien liigassa hän jakoi tehoilla 2+1=3 Tapparan sisäisen pistepörssin voiton Jukka Peltolan kanssa ja sisäisen maalipörssin voiton Manu Honkasen kanssa. Haapala voitti kauden päätteeksi Suomen-mestaruuden, mutta hän ei kuitenkaan pelannut ratkaisevassa kuudennessa finaaliottelussa loukkaannuttuaan viidennessä ottelussa KalPan Sami Mutasen taklauksesta. Haapala valittiin SM-liigan tähdistökentälliseen.

Kesäkuussa 2017 NHL-varaamaton Haapala teki kaksivuotisen tulokassopimuksen Florida Panthersin kanssa. Hänen kausipalkkansa NHL:n puolella oli 832 500 dollaria. Syksyn 2017 harjoitusleirin päätteeksi Haapala lähetettiin AHL-joukkue Springfield Thunderbirdsiin. Hänet nostettiin ensimmäiseen NHL-otteluunsa 22. marraskuuta 2017 Toronto Maple Leafsia vastaan. Haapala merkittiin heti Panthersin kakkosketjuun Vincent Trocheckin ja Nick Bjugstadin viereen. Hän sai ottelussa jääaikaa 13.58 minuuttia ja keräsi myös yhden syöttöpisteen oltuaan kakkossyöttäjänä Bjugstadin tekemään maaliin. Hän pelasi Panthersissa viisi ottelua. AHL:ssä Haapala pelasi rikkonaisen alkukautensa 2017–2018 aikana 20 ottelua tehopistein 3+5=8, kunnes helmikuussa 2018 Panthers lainasi hänet loppukaudeksi Tapparaan. Haapala voitti kauden päätteeksi SM-hopeaa.

Haapala joutui kesällä 2018 jalkaleikkaukseen, joten häneltä jäi Florida Panthersin syksyn harjoitusleiri väliin. Kuntouduttuaan lokakuussa Haapala palasi Eurooppaan ja siirtyi loppukauden 2018–2019 kattavalla sopimuksella Sveitsin National Leaguen HC Luganoon. Joukkueessa pelasi hänen kanssaan Tapparassa samassa ketjussa pelannut Jani Lajunen. Haapala oli puolivälierissä Luganon paras pistemies ja syöttäjä tehoilla 1+4=5.

Kaudeksi 2019–2020 Haapala siirtyi kolmivuotisella sopimuksella KHL-seura Jokereihin. Kaudella 2020–2021 hän oli joukkueen neljänneksi paras pistemies tehoilla 8+18=26. Tammikuussa 2021 Haapala solmi kaksivuotisen ja kevääseen 2023 ulottuvan jatkosopimuksen Jokereiden kanssa. Kaudella 2021–2022 hän ei pelannut joukkueessa otteluakaan, kun Haapala joutui jo ennen kauden alkua elokuussa 2021 sivuun leikkaushoitoa vaatineen vamman vuoksi. Hänen arvioitiin palaavan kaukaloihin vasta viiden kuukauden ja helmikuun olympiatauon jälkeen. Maaliskuussa 2022 Haapala siirtyi loppukauden sopimuksella Ilvekseen, Jokereiden jättäessä kauden kesken Venäjän ja Ukrainan sodan vuoksi. Hän oli pudotuspeleissä tehoilla 2+7=9 joukkueen paras syöttäjä ja Haapala jakoi sisäisen pistepörssin voiton Eemeli Suomen kanssa. Hän voitti kauden päätteeksi SM-pronssia. Heinäkuussa 2022 Haapala teki Ilveksen kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Kaudella 2022–2023 Haapala oli lokakuun 2022 ajan sivussa loukkaantumisen vuoksi. Hän jakoi tehoilla 15+32=47 Ilveksen sisäisen pistepörssin toisen sijan Les Lancasterin kanssa edellään Petri Kontiola. Haapala jakoi Lancasterin kanssa myös SM-liigan pistepörssin kuudennen sijan. Hän voitti kauden päätteeksi SM-pronssia. Haapala ei kuitenkaan itse pelannut pronssiottelussa.

Syyskuussa 2023 Haapala siirtyi kuukauden mittaisella koesopimuksella Sveitsiin National Leaguen Genève-Servetteen. Hän pelasi yli piste per peli-tahdilla yhdeksän ottelua tehden kolme maalia ja 10 tehopistettä, mutta ei kuitenkaan saanut jatkosopimusta. Hän siirtyi lokakuussa loppukauden kattavalla sopimuksella samassa sarjassa pelaavan Lausannen riveihin. Siellä hän pelasi 19 runkosarjaottelua tehden kahdeksan tehopistettä.

Kaudeksi 2024–2025 Haapala siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella Ruotsiin SHL-liigassa pelaavan Malmö Redhawksin joukkueeseen. Hän toimi joukkueen varakapteenina. Haapala pelasi siellä 49 runkosarjaottelua tehden neljä maalia ja 14 tehopistettä. Pudotuspeleissä hän oli kuudella tehopisteellään joukkueen pistepörssin jaetulla kärkisijalla Axel Sundbergin kanssa.

Kaudeksi 2025–2026 Haapala palasi SM-liigaan ja Tapparaan kolmivuotisella sopimuksella. Hän voitti kauden päätteeksi Suomen-mestaruuden.

Maajoukkueura

Haapala pelasi alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuonna 2012. Hän jakoi tehoilla 4+6=10 Suomen sisäisen pistepörssin voiton Artturi Lehkosen kanssa sekä koko turnauksen pistepörssin toisen sijan. Valmennus valitsi Haapalan Suomen yhdeksi kolmesta parhaasta pelaajasta. Hänet valittiin myös Suomen ottelun parhaaksi pelaajaksi molempien Kanadaa vastaan pelattujen otteluiden päätteeksi; sekä alkulohkon ottelun että pronssiottelun.

Haapala putosi viimeisten joukossa Suomen joukkueesta vuoden 2013 MM-turnaukseen. Hänet valittiin kisajoukkueeseen vuoden 2014 turnaukseen, jolloin hän voitti maailmanmestaruuden. Yhteensä Haapala on pelannut 27 nuorten ja 20 poikien maaottelua.

Suomen A-maajoukkueessa Haapala on pelannut kymmenen ottelua tehopistein 2+4=6. Hän teki A-maajoukkuedebyyttinsä Channel One Cupin Helsingin jäähallissa pelatussa avausottelussa 15. joulukuuta 2016 Tšekkiä vastaan. Haapala merkittiin heti Suomen ykkösketjun oikeaan laitaan Miro Aaltosen ja Teemu Hartikaisen viereen. Hän sai ottelussa syöttöpisteen Antti Erkinjuntin tekemään ylivoimamaaliin. Ensimmäisen A-maajoukkuemaalinsa hän teki seuraavassa ottelussa 17. joulukuuta 2016 Moskovan Megasport-urheilupalatsissa Ruotsia vastaan.

Tilastot

    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot   Arvokisat
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM             Turnaus O M S Pist. RM
2010–2011 Tappara A-SM 18 2 3 5 6
2011–2012 Tappara A-SM 46 16 29 45 18 U18 7 4 6 10 2
Tappara SM-liiga 1 0 0 0 0
2012–2013 Tappara A-SM 7 2 5 7 0 8 3 4 7 4
Tappara SM-liiga 32 3 10 13 12
LeKi Mestis 4 0 1 1 0
2013–2014 Tappara A-SM 2 0 1 1 0 2 0 1 1 0 JMM 7 1 2 3 8
Tappara SM-liiga 37 1 3 4 2 15 2 1 3 4
2014–2015 Tappara SM-liiga 25 4 6 10 16 20 3 7 10 8
2015–2016 Tappara SM-liiga 47 12 18 30 20 18 3 3 6 10
2016–2017 Tappara SM-liiga 51 15 45 60 18 16 2 7 9 6
2017–2018 Florida Panthers NHL 5 0 1 1 0
Springfield Thunderbirds AHL 20 3 5 8 4
Tappara SM-liiga 5 2 5 7 0 14 4 6 10 29
2018–2019 HC Lugano NL 21 3 12 15 10 3 1 4 5 2
2019–2020 Jokerit KHL 56 6 23 29 16 6 2 2 4 0
2020–2021 Jokerit KHL 50 8 18 26 24 2 0 0 0 0
2021–2022 Jokerit KHL
Ilves SM-liiga 9 3 3 6 2 11 2 7 9 0
2022–2023 Ilves SM-liiga 47 15 32 47 20 11 2 1 3 6
2023–2024 Genève-Servette HC NL 9 3 7 10 4
Lausanne HC NL 19 4 4 8 8 1 0 0 0 2
2024–2025 Malmö Redhawks (A) SHL 49 4 10 14 18 8 1 5 6 4
2025–2026 Tappara SM-liiga 55 7 22 29 14 13 2 2 4 2
1 kausi yhteensä NHL 5 0 1 1 0
10 kautta yhteensä SM-liiga 308 62 144 206 102 118 20 34 54 65
2 kautta yhteensä KHL 106 14 41 55 40 8 2 2 4 0
2 kautta yhteensä NL 49 10 23 33 22 4 1 4 5 4
1 kausi yhteensä SHL 49 4 10 14 18 8 1 5 6 4
1 kausi yhteensä AHL 20 3 5 8 4

Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Henrik Haapala (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.

Lue myös