Elokuvaohjaaja – näin se tehtiin
Elokuvaohjaaja on luovan alan henkilö, joka toteuttaa elokuvan idean ja johtaa elokuvan valmistumista elokuvatuotannossa.


Elokuvaohjaaja on luovan alan henkilö, joka toteuttaa elokuvan idean (kirjan, näytelmän, artikkelin tms. pohjalta tai omasta mielikuvituksesta) ja johtaa elokuvan valmistumista elokuvatuotannossa. Elokuvaohjaaja on hyvin merkittävässä asemassa elokuvan kerronnallisen kokonaisuuden ja tunnelman aikaansaamisessa. Elokuvaohjaajan olennaisimpiin tehtäviin kuuluu näyttelijöiden henkilöohjaus, kohtauksien suunnitteleminen ja kuvasommittelu elokuvakäsikirjoitusta noudattaen. Elokuvaohjaaja työskentelee tiiviisti muiden tuotantoryhmän henkilöiden kanssa, kuten tuottajan, käsikirjoittajan, pääkuvaajan ja leikkaajan kanssa. Elokuvaohjaajalla on myös tuotannollinen vastuu elokuvasta, ja hän voi myös itse leikata elokuvansa. Elokuvaohjaajan palkkaa tuottaja, joka on vastuussa elokuvatuotannon käynnistämisestä ja päättämisestä.
Kuuluisia elokuvaohjaajia ovat muiden muassa Alfred Hitchcock, Stanley Kubrick, George Lucas, Steven Spielberg, James Cameron, Martin Scorsese, Roland Emmerich, Tim Burton, Peter Jackson, Quentin Tarantino, Greta Gerwig ja Christopher Nolan.
Maineikkaita suomalaisia elokuvaohjaajia ovat esimerkiksi Johanna Vuoksenmaa, Aki Kaurismäki, Auli Mantila, Renny Harlin, Selma Vilhunen, Jukka-Pekka Valkeapää, Alli Haapasalo ja Juho Kuosmanen.
Elokuvaohjaajan tehtävät

Elokuvaohjaajan hoitamia tehtäviä ovat esimerkiksi:
- Työryhmän ohjaaminen.
- Elokuvan taiteellisen yleisilmeen määrittely.
- Sisällön ja juonenkulun ohjaaminen.
- Näyttelijöiden suoritusten ohjaaminen, millä tarkoitetaan niin haluttuihin paikkoihin asettamista kuin haluttujen eleiden esiinhoukuttelemista.
- Kuvauspaikkojen järjestäminen sekä valinta.
- Teknisten seikkojen kuten kameroiden sijainnin, valaistuksen, ajoituksen ja ääniraidan sisällön hallinta.
- Harjoitusten järjestäminen näyttelijöille ja muusta taustatyöstä vastaaminen.
Käytännössä ohjaaja siirtää usein osan vastuustaan kuvausryhmän muille jäsenille. Ohjaaja voi esimerkiksi kuvailla haluamansa kohtauksen yleistunnelman ja jättää varsinaisen kuvauspaikan etsinnän tai valaistuksen järjestämisen alaistensa huoleksi.
Apulaisohjaaja

- Pääartikkeli: Apulaisohjaaja
Apulaisohjaaja on varsinaisen ohjaajan ”oikea käsi”, jonka vastuualueita ovat muun muassa:
- Tuotannon pitäminen käynnissä.
- Avustajien oikean määrän laskeminen ja palkkaaminen.
- Aikataulun laatiminen, sekä siitä ja mahdollisista muutoksista informointi ohjaajalle.
- Kuvauksen aikana tapahtuvan avustajien taustatoiminnan ohjaaminen.
- Ihmisistä ja tavaroista huolehtiminen (kaikki oikeassa paikassa oikeaan aikaan).
Apulaisohjaaja on useimmiten henkilö joka huutaa ennen ottoa ”hiljaisuus!” ja käskee kameraoperaattoria käynnistämään kameran.
Koulutus
Suomessa elokuvaohjaajaksi voi valmistua Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa. Myös ammattikorkeakouluissa voi suorittaa medianomin tutkinnon.
Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Elokuvaohjaaja (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.


