Buckinghamshire: katso, millainen se oikeasti on
Buckinghamshire on muodollinen ja historiallinen kreivikunta Kaakkois-Englannissa, Lontoosta luoteeseen.

Buckinghamshire on muodollinen ja historiallinen kreivikunta Kaakkois-Englannissa, Lontoosta luoteeseen. Se menetti hallinnollisen asemansa vuonna 2020, jolloin siihen kuuluneet neljä hallintopiiriä lakkautettiin ja kreivikunnasta muodostettiin yhtenäishallintopiiri, jonka hallinnollisena keskuksena toimii Aylesburyn kaupunki. Muodolliseen kreivikuntaan luetaan lisäksi itsenäinen Milton Keynesin kaupunkipiiri. Vuonna 2020 muodollisen kreivikunnan alueella arvioitiin elävän noin 817 000 ihmistä.
Rooman valtakunta ulottui Buckinghamshireen, ja sen aikaisia rakenteita näkyy eri puolilla kreivikuntaa. Sen läpi kulkee kaksi alun perin roomalaisten rakentamaa tietä, jotka ovat nykyisin osa Englannin valtatieverkkoa.
Nykyisin Buckinghamshire on vehreiden kukkuloiden muodostamaa idyllistä maisemaa, jonka asukkaista monet käyvät töissä Suur-Lontoon alueella.
Maantiede

Buckinghamshiren pinta-ala on 1 874 neliökilometriä. Sitä ympäröivät Northamptonshire pohjoisessa, Bedfordshire koillisessa, Hertfordshire idässä, Suur-Lontoo kaakossa, Berkshire etelässä ja Oxfordshire lännessä.
Kreivikunnan etelärajana toimii Thamesjoki ja sen kaakkoispuolelta alkavat Lontoon esikaupunkialueet. Sen eteläosissa on Chilternin kukkuloina tunnettuja liitukiviharjanteita. Chilternin kukkuloihin kuuluva Haddington Hill (267 m) on Buckinghamshiren korkein kohta.
Kreivikunnan keskiosissa on hedelmällinen Aylesburyn laakso, jonka matala hiekkaharjanne erottaa Great Ousen jokilaaksosta pohjoisessa. Buckinghamshire oli maaseutuvaltaista 1900-luvun alkuun asti, minkä jälkeen sen eteläisin kolmannes ja Milton Keynesin alue ovat kaupungistuneet hyvien liikenneyhteyksien ansiosta.
Historia
Englannin kaikki asutusvaiheet neoliittiseltä kaudelta saksien maahanmuuttoon ulottuivat myös Buckinghamshireen. Saksien aikana kreivikunta kuului Mercian valtakuntaan ja onnistui torjumaan daanien hyökkäykset idästä. Chilternin kukkuloita peitti sankka metsä, joka raivattiin vasta 1600-luvun alkuun mennessä. Sen jälkeen seudulle rakennettiin useita suuria aateliskartanoita, kuten Cliveden ja Stowe House, jossa toimii nykyään yksityiskoulu.
Ennen toisen maailmansodan päättymistä Buckinghamshiren alueella oli kirjapaino- ja tehdasteollisuutta Aylesburyssä, huonekaluteollisuutta High Wycombessa ja rautatievarikoita Wolvertonissa. Vuonna 1967 kreivikunnan pohjoisosissa sijaitsevasta Milton Keynestä tehtiin uusi kaupunki, johon alettiin ohjata onnistuneesti väestöä ja teollisuutta. Samanaikaisesti kreivikunnan eteläosat ovat jatkaneet kehittymistään Lontoon esikaupunkialueeksi.
Hallinto
Buckinghamshiren hallinnollisena keskuksena toimii Aylesburyn kaupunki, jossa sijaitsevassa kreivikunnantalossa kreivikunnanvaltuusto kokoontuu. Vuonna 2017 valitussa valtuustossa on 49 valtuutettua, joista 41 kuuluu konservatiivipuolueeseen. Kreivikunnanvaltuusto ilmoitti marraskuussa 2018 aikeesta lakkauttaa nykyiset neljä hallintopiiriä ja muodostaa niistä yksi yhtenäishallintopiiri.
Lordiluutnantti Henry Aubrey-Fletcher on edustanut Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsijaa Buckinghamshiressä vuodesta 2006 lähtien.
Osa-alueet
Buckinghamshiren muodolliseen kreivikuntaan kuuluvat seuraavat kaksi hallinnollisesti itsenäistä yhtenäishallintopiiriä:
| Hallinnon taso | Väkiluku (2020) | Lähde | Kartalla |
|---|---|---|---|
| Buckinghamshire * | 547 000 | 1 | |
| Milton Keynesin kaupunkipiiri * | 270 000 | 2 | |
| * Yhtenäishallintopiiri | |||
Yhtenäishallintopiirit jakaantuvat edelleen 214 kuntaan (civil parish), joilla on omat kunnan- tai kaupunginvaltuustonsa. Kunnat edustavat asukkaitaan paikallishallinnon ylempiin tasoihin nähden, tuottavat paikallisia palveluja ja pyrkivät parantamaan kunnan elintasoa. Ne voivat järjestää asukkailleen esimerkiksi vapaa-ajankeskuksia, puistoja, viljelypalstoja, bussikatoksia, julkisia jäteastioita ja parkkialueita.
Talous
Milton Keynesin ympäristöön on syntynyt vuoden 1967 jälkeen runsaasti uutta teollisuutta ja tutkimuslaitoksia. Vuonna 1971 sinne perustettiin Open Universityn keskuspaikka. Yritysten määrä seudulla kasvoi yli kolmanneksella vuosina 1998–2008, ja alueen väkiluku nelinkertaistui 60 000:sta 249 000:een vuosina 1967–2011. Huipputeknologiasta, logistiikasta ja finanssipalveluista on muodostunut tärkeimpiä liiketoiminnan aloja.
Aylesbury Valen ja Wycomben hallintopiirit ovat enimmäkseen maaseutua lukuun ottamatta Aylesburyn kaupunkia, jossa valmistetaan painotuotteita, elintarvikkeita ja kevyttä konetekniikkaa, ja High Wycomben kaupunkia, joka on kuuluisa perinteikkäästä huonekaluteollisuudesta. Kreivikunnan kaakkoisosissa sijaitsevat Chilternin ja South Bucksin hallintopiirit toimivat esikaupunkialueena Lontoolle ja muille lähistön kaupungeille.
Liikenne
Tiestö
Buckinghamshiren alueella kulkee neljä suurta tietä:
- Lontoosta Walesiin johtava A5 ja Leedsiin johtava moottoritie M1 kulkevat kreivikunnan pohjoisosassa sijaitsevan Milton Keynesin läpi;
- Lontoosta Etelä-Walesiin johtava moottoritie M4 kulkee kreivikunnan eteläosien läpi ja ohittaa Beaconsfieldin ja High Wycomben kaupungit;
- Midlandsia halkova maantie A43 sivuaa kreivikunnan luoteisreunaa.
Rautatiet
Buckinghamshiren läpi kulkee seuraavat rautatiet:
- Lontoon Eustonin rautatieasemalta Coventryyn, Birminghamiin ja Luoteis-Englantiin johtava rata kulkee kreivikunnan pohjoisosassa sijaitsevan Milton Keynesin kautta;
- Lontoon Marylebonen rautatieasemalta johtaa kaksi rataa kreivikunnan etelä- ja keskiosiin ja päättyy Aylesburyyn.
Väestö

Vuonna 2020 Buckinghamshiren muodollisessa kreivikunnassa oli noin 817 000 asukasta ja seuraavat yli kymmenentuhannen asukkaan asutuskeskukset:
| Asutuskeskus | Hallinnollinen alue | Väkiluku (2020) | Lähde |
|---|---|---|---|
| Milton Keynes | Milton Keynes | 185 000 | |
| High Wycombe | Buckinghamshire | 123 000 | |
| Aylesbury | Buckinghamshire | 91 000 | |
| Bletchley | Milton Keynes | 39 000 | |
| Amersham | Buckinghamshire | 25 000 | |
| Chesham | Buckinghamshire | 24 000 | |
| Gerrards Cross | Buckinghamshire | 24 000 | |
| Buckingham | Buckinghamshire | 16 000 | |
| Marlow | Buckinghamshire | 15 000 | |
| Newport Pagnell | Milton Keynes | 15 000 | |
| Beaconsfield | Buckinghamshire | 15 000 |
Tunnukset
Lippu
Buckinghamshiren lipussa on punaiseen ja mustaan halkoisella pohjalla valkoinen joutsen, jolla on kaulassaan kultainen ketju. Joutsen viittaa kreivikunnan ikivanhaan (jo hylättyyn) perinteeseen kasvattaa joutsenia syötäväksi Englannin hovissa. Lippu otettiin käyttöön 20. toukokuuta 2011 ja se perustuu Buckinghamshiren kreivikunnanvaltuuston vaakunaan, jossa joutsenta ei ole kahlittu.
Kreivikuntapäivä
Buckinghamshiren kreivikuntapäivää vietetään heinäkuun 29. päivänä vuonna 1948 ensimmäistä kertaa maailmassa järjestettyjen paralympialaisten muistoksi.
Nimikkokukka
Vuonna 2004 Buckinghamshiren nimikkokukaksi valittiin ketokatkeroihin kuuluva Gentianella germanica Plantlife International -järjestön pitämässä yleisöäänestyksessä. Sitä esiintyy Yhdistyneessä kuningaskunnassa vain Chilternin kukkuloilla, mistä se on saanut myös sikäläisen nimensä Chiltern gentian, ’chilterninketokatkero’.
Perinneruoat
Buckinghamshiren perinneruokia ovat muun muassa:
- Buckinghamshire dumplings – porsaanmaksalla ja pekonilla täytetyt pasteijat;
- Buckinghamshire rabbit pie – kaniinilla, juustolla ja makaronilla täytetty voitaikinapiirakka;
- Stokenchurch pie – jauhelihalla, makaronilla ja keitetyillä kananmunilla täytetty murotaikinapiirakka;
- Cherry bumpers – kirsikoilla täytetyt murotaikinanyytit.
Kreivikunnassa on jalostettu 1860-luvulla punaoranssi, keskikokoinen Cox’s Orange Pippin -omenalajike.
Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Buckinghamshire (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.


