Alkoholismi: tästä on kyse

Alkoholismi eli alkoholiriippuvuus (lat. alcoholismus, ICD-10: F10.2) on sairaus, johon sairastunut tuntee pakonomaista tarvetta juoda alkoholia. Alkoholismissa keskeistä on alkoholinkäytön hallinnan menettäminen. Alkoholismi on yksi päihderiippuvuuden muodoista. Alkoholismilla tarkoitetaan usein pitkäaikaista tai toistuvaa alkoholin liikakäyttöä. Se vaikuttaa negatiivisesti alkoholistin elämään tapaturmien ja taloudellisten haittojen kautta sekä aiheuttaa terveydellisiä haittoja, kuten loukkaantumisia, maksa- ja haimasairauksia sekä ruoansulatuskanavan syöpiä.

Alkoholistin on hyvin vaikea hallita juomistaan, ja hän kärsii usein sekä fyysisestä että psyykkisestä riippuvuudesta ja vieroitusoireista. Vuonna 2015 Suomessa arvioitiin olevan noin 400 000 alkoholistia Yli puoli miljoonaa suomalaista juo alkoholia niin paljon, että heillä on suurentunut pitkäaikaisten terveyshaittojen riski. Alkoholismi on periytyvää ja sitä esiintyy tietyissä suvuissa: toiset ihmiset ovat synnynnäisesti alttiimpia alkoholisoitumaan elinympäristöstä riippumatta kuin toiset. Alkoholismi jaetaan kahteen erilaiseen alkoholismin tyyppiin: tyyppiin I ja II. Näistä tyyppi I vastaa ihmisten arkikäsityksiä alkoholin liikakäytöstä ja kehittyy aikuisiällä. Sen sijaan tyyppi II kehittyy useimmiten nuoruudessa ja sisältää impulssikontrollin häiriöitä.

Alkoholismi ja mielenterveys liittyvät usein toisiinsa eli alkoholismin taustalta paljastuu mielenterveysongelma, jolloin kysymys on niin sanotusta kaksoisdiagnoosista. Yleinen alkoholistin kaksoisdiagnoosin pari on epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö, joka on varsinkin miesten alkoholismiin liittyvä ja liittyy nuoren miehen epäsosiaaliseen alkoholismiin (tyypin II alkoholismi). Alkoholismin ja epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön etiologiset prosessit saattavat olla samat. Osa alkoholisteista juo yksin tai piilottelee juomistaan.

Alkoholiriippuvuus ei yksinään ole riittävä peruste sairauspäivärahalle, kuntoutustuelle tai työkyvyttömyyseläkkeelle, vaan vaikutus työkykyyn arvioidaan alkoholinkäytön aiheuttamien kohde-elinvaurioiden ja muiden sairauksien perusteella. Työterveyslaitoksen Terveys 2000 -aineistoon perustuvassa seurantatutkimuksessa alkoholiriippuvaisista miehistä 21 prosenttia ja naisista 24 prosenttia siirtyi työkyvyttömyyseläkkeelle vuosina 2000-2011, kun tutkituista miehistä keskimäärin 10 ja naisista 11 prosenttia siirtyi eläkkeelle seuranta-aikana. 2000-luvun alkupuolella alkoholi oli yhä useamman työkyvyttömyyseläkkeen syy.

Vuonna 2024 Suomessa alkoholin kulutus oli 8,3 litraa asukasta kohden vuodessa.

Alkoholin suurkuluttajat ovat riskiryhmässä alkoholismin suhteen. Alkoholin suurkulutus on elämäntapa, jota ei voida vielä luokitella alkoholismiksi, ts. varsinaista riippuvuutta ei ole vielä kehittynyt. Tästä huolimatta suurkulutus on monilla tavoilla haitallista ja vaarantaa terveyden. Alkoholin suurkuluttajaksi katsotaan henkilöt, jotka juovat säännöllisesti alkoholia yli riskirajan. Käypä hoito -suosituksessa korkean riskin tasona pidetään miehillä 23–24 annosta ja naisilla 12–16 annosta viikossa. Kohtalaisen riskin taso on miehillä 14 ja naisilla 7 annosta viikossa. Yksi annos alkoholia on esimerkiksi yksi pieni pullo (0,33 l) keskiolutta tai siideriä, yksi lasi (12 cl) kevyttä viiniä tai drinkki (4 cl) 40 % viinaa.

Yhdysvaltojen tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskusten kyselytutkimuksen mukaan 10 prosenttia yhdysvaltalaisista alkoholin suurkuluttajista on alkoholisteja. Suurkuluttajiksi määriteltiin vähintään 15 alkoholiannosta viikossa nauttivat miehet ja 8 annosta viikossa nauttivat naiset. Suurkuluttajista kaikkiaan 90 % ei ole alkoholisteja. Tutkituista henkilöistä, jotka ilmoittivat ryyppäävänsä kymmenen kertaa tai useammin kuukaudessa, vain kolmasosa todettiin alkoholisteiksi.

Pääartikkeli: Alkoholinkäytön terveysvaikutukset

Runsaaseen ja pitkäaikaiseen alkoholinkäyttöön liittyy usein esimerkiksi keskittymiskyvyttömyyttä, ärtyneisyyttä, unettomuutta ja ruokahaluttomuutta.

Runsaaseen alkoholinkäyttöön liittyvä hermoston vahingoittuminen on mittava terveysongelma ja esimerkiksi valkean aivoaineen kato on alkoholisteilla maksakirroosiakin yleisempää. Valkean aivoaineen kadon oireena on dementiaa, joka voidaan todeta neuropsykologisin testein keskimäärin joka toisella alkoholin suurkuluttajalla. Lievän dementian on toisinaan havaittu korjaantuvan pitkän raittiin kauden aikana. Sen sijaan pikkuaivojen etuosa näyttää tuhoutuvan usein pysyvästi, ja tyypillinen oire alkoholin aiheuttamassa pikkuaivoatrofiassa on kävelyn epävarmuus. Vakavimpia aivovaurioita ovat kuitenkin tapaturmien kautta syntyneet aivovammat, joista yli puolet on saatu juovuksissa. Tapaturmien aiheuttamat aivovammat ovat alkoholisteilla kolme kertaa yleisempiä kuin väestössä keskimäärin. Alkoholi lisää myös aivovaltimotukoksen ja lukinkalvon alaisen vuodon riskiä. Alkoholin pitkäaikaiskäyttö voi aiheuttaa lähes minkä tahansa neurologisen oireen tai löydöksen.

Alkoholisteilla on tavallista suurempi riski kuolla aivohalvaukseen.

Alkoholismi voi aiheuttaa myös mielenterveydellisiä häiriöitä, kuten alkoholipsykoosin. Yksi alkoholipsykooseista on juoppohulluus eli delirium tremens, joka voi seurata runsaan juomisen äkillisestä loppumisesta. Toinen alkoholipsykoosin muoto, alkoholiaistiharhaisuus ilmenee elävän tuntuisina aistiharhoina. Deliriumia siihen ei kuulu.

Alkoholin liikakäyttö voi aiheuttaa lisäksi masennusta ja paniikki- tai muita ahdistuneisuushäiriöitä. Alkoholin aiheuttamat aivovauriot ja neurologiset sairaudet voivat syntyä myös alkoholin lopettamisvaiheessa ellei muun muassa vitamiinitasapainosta ole kyetty huolehtimaan alkoholin lopettamisvaiheessa, vahvin näyttö tukee B1-vitamiinin puutteen osuutta Wernicken ja Korsakoffin oireyhtymien synnyssä.

Alkoholisteilla esiintyy normaalia enemmän masennusoireita. Alkoholismissa on aina osana myös psykologinen riippuvuus alkoholiin — ei yksistään fyysinen. Alkoholismia hoidetaankin monesti sekä terapialla että lääkehoidolla.

Runsaaseen ja pitkäaikaiseen alkoholinkäyttöön liittyy usein esimerkiksi hikoilua, janon tunnetta, sydämen tykytystä, ripulia, suolen huonoa toimintaa ja ummetusta, yleiskunnon laskua tai ennenaikaista vanhenemista.

Alkoholi vaikuttaa myös elimistön hormonijärjestelmään muuttamalla monien umpirauhasten hormonintuotantoa.

Alkoholin runsas käyttö usein tuo mukanaan myös elimellisiä sairauksia kuten rasvamaksaa, myöhemmin alkoholihepatiittia ja maksakirroosia, joilla voi olla dramaattisia vaikutuksia muun muassa tasapainoaisteihin ja näkökykyyn hämärässä.

Alkoholi altistaa myös monille syöville (ks. alkoholi ja syöpä). Runsas alkoholin pitkäaikaiskäyttö altistaa myös sydänlihasvauriolle ja vartalolihasten rappeutumiselle. Suuria annoksia eli 4–6 ravintola-annosta kerralla juovilla on suurentunut riski kuolla sydänkohtaukseen.

Alkoholismi on tila, jossa alkoholiin on jo päässyt kehittymään riippuvuus. Se on pitkälle kehittyessään hengenvaarallinen ja päättyy usein kuolemaan, erityisesti maksasairauksien ja sisäisen verenvuodon takia. Alkoholistien keskuudessa on lisäksi riskejä saada alkoholimyrkytys, joutua alkoholin vaikutuksen alaisena onnettomuuksiin, kuolla väkivallan uhrina tai tehdä itsemurha.

Alkoholisairaudet koskettavat tavallisesti myös alkoholistin läheisiä. Alkoholistit ovat pääasiassa miehiä, mutta naisalkoholistien määrä on kasvanut.

Alkoholiriippuvuus on monille erittäin vaikea katkaista. Alkoholismin ensimmäisiä oireita on sietokyvyn nousu. Tämä on ajan myötä hyvin vaarallista, sillä jossakin vaiheessa tulee raja vastaan, ja solut vaurioituvat. Tuolloin alkoholistin on entistä vaikeampi irrottautua, sillä tässä vaiheessa suorituskyky nousee alkoholin nauttimisen seurauksena, ja vieroitusoireet ovat kovat. Tilanne on vaarallinen, sillä sietokyky on tuolloin pudonnut.

Taipumus alkoholismiin on osin geneettistä. Alkoholismia on myös jaettu erityyppisiin alatyyppeihin. Alkoholismi näyttää liittyvän ainakin serotoniini- ja dopamiinivälitteisten neuraalijärjestelmien toimintaan. On epäilty, että esimerkiksi I tyypin alkoholismi kehittyy vain, jos dopamiiniaineenvaihdunnan seurauksena henkilö saa ylisuuren dopamiinistimulaation etanolista, ja tällöin alkoholin euforisoiva vaikutus on ylivoimakas: seurauksena on välitön halu saada lisää alkoholia.

Dipsomania tarkoittaa kausijuopottelua: dipsomaanille tunnusomaista ovat rankat, päiviä tai viikkoja kestävät ryyppyputket, joiden välissä on selviä kausia.

Puliukko (slangiväännöksenä myös pultsari) on kansanomainen nimitys rappioalkoholistille, joka on yhteiskunnasta kokonaan pudonnut henkilö, jolla ei esimerkiksi ole asuntoa ja jonka sosiaaliset kontaktit rajoittuvat lähinnä toisiin alkoholisteihin ja poliisiin. Sana puliukko tulee ruotsin sanasta polityrgubbe ja viittaa rappioalkoholistien tapaan etsiä päihtymistä kaikista saatavilla olevista tuotteista, kuten huonekalukiillotusaineesta ("pulituuri" tai "puli"), jossa kiillottavat aineet olivat spriihin liuotettuja.

Tyypin I alkoholismissa aivojen mielihyväkeskuksen dopamiinijärjestelmän toiminta näyttää alentuneen, ja tyypin I alkoholisteilla on havaittu vähemmän dopamiinin sitoutumispaikkoja kuin terveillä verrokeilla. Riippuvuus kehittyy tyypillisesti vasta aikuisiällä, ja siihen liittyy usein syyllisyyttä juomisesta ja yrityksiä raitistua. Tyypin I alkoholisteja on arvioitu olevan noin 80 % kaikista alkoholisteista.

Tyypin II alkoholismiin, joka on useimmin nuoruusiällä alkava alkoholismin muoto, liittyy usein muun muassa impulssikontrollin häiriöitä. Tyypin II alkoholisti aloittaa juomisen usein varsin nuorena ja tulee nopeasti riippuvaiseksi, toisin kuin tyypin I alkoholisti, jonka riippuvuuden kehittyminen voi tapahtua hitaasti useiden vuosien kuluessa. Tyypin II alkoholisteilla ei ole usein todettu esimerkiksi dopamiinin puutetta, vaan häiriö liittyy todennäköisesti johonkin toiseen aivojen välittäjäainesysteemiin, kuten serotonenergiseen järjestelmään.

Tyypin II alkoholismilla näyttää olevan yhteys muun muassa elämyshakuisuuteen ja antisosiaaliseen persoonallisuuteen, johon liittyy usein väkivaltaista käyttäytymistä ja perheväkivaltaa (erityisesti siihen liittyy aggressiivisuus humalassa). Tyypin II alkoholismiin liittyy usein voimakas impulsiivisuus, aggressiivisuus ja antisosiaalisuus. Tämän tyypin alkoholisti ei usein myöskään koe alkoholinkäyttöä ongelmana eikä siksi itse pyri raitistumaan. Rikollisuuteen ja väkivaltaisuuteen kytkeytyvä tyypin II alkoholismi muodostaa noin 15–20 prosenttia alkoholismista. Tyypin II alkoholismissa näyttää olevan ainakin alttiuden periytyvyyttä. Tunnettu raittiusvalistuskirja "Turmiolan Tommi" kuvaa miespuolista tyypin II alkoholistia, ja tämän tyypin riippuvuus onkin yleisempää miehillä.

Alkoholismin hoitoon on kehitetty erityyppisiä hoitomalleja. Hoidossa voidaan yhdistää samanaikaisesti sekä lääkinnällistä että terapeuttista hoitoa parhaan tuloksen saamiseksi.

Terapeuttisten hoitomuotojen pohjana ovat useimmiten terapeuttisesti toimivat psyykkisen muutoksen ja tuen interventiot, jotka pyrkivät tukemaan muutosta raittiuteen ja auttamaan oppimaan muun tyyppisiä ahdistuksen ja stressin hallintakeinoja kuin alkoholinkäyttö sekä oppimaan muutenkin uusia emootioiden säätelyn muotoja.

Tukea alkoholin käytön lopettamiseen on saatavilla julkisen terveydenhoidon lisäksi sosiaalipuolella päihdehoidon yksiköissä sekä useista yksityisistä säätiöistä ja järjestöistä, joista tunnetuimpia ovat A-klinikkasäätiö ja Anonyymit Alkoholistit. Alcoholics Anonymous eli AA on kansainvälinen vertaistukiyhteisö, jossa alkoholistit pyrkivät saavuttamaan raittiuden ja pysymään raittiina. AA on täysin omavarainen, ja sen toimintaa rahoittavat ainoastaan sen omat jäsenet. A-klinikat tarjoavat hoito- ja kuntoutuspalveluita alkoholisteille sekä tekevät ehkäisevää päihdetyötä. A-klinikat toimivat Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen tuella sekä kuntien rahoittamana.

Intiassa on kokeiltu kolmessa viikossa pikakoulutettujen amatööripsykologien tekemää mini-interventiota masennuksen ja alkoholismin hoidossa. Alustavat tulokset ovat lupaavia.

Alkoholinkäytön vähentämiseen tai lopettamiseen on kehitetty useita lääkehoitoja. Naltreksoni vähentää alkoholin tuottamaa mielihyvää estämällä aivojen opioidijärjestelmää, minkä ansiosta juomishimo heikkenee – hoidon etuna on, että täysraittiutta ei vaadita, vaan tavoitteeksi riittää kulutuksen vähentäminen. Myös nalmefeenia käytetään estämään alkoholinkäytön aiheuttamaa mielihyvää. Disulfiraami (antabus) puolestaan aiheuttaa alkoholin kanssa käytettynä voimakkaan pahoinvoinnin, mikä toimii pelotteena juomiselle ja edellyttää täysraittiutta. Akamprosaatti ja topiramaatti vaikuttavat aivojen kemiaan vähentäen juomishaluja eri mekanismien kautta. Vaikeita tai kohtalaisia akuutteja vieroitusoireita voidaan lääkitä erikseen esimerkiksi pitkävaikutteisilla bentsodiatsepiineilla.

Interventioihin kuuluvat myös alkoholinkäytön lopettamiseen liittyvien terveysvaurioiden torjuminen muun muassa B1-vitamiinipitoisuuksien huolehtimisella, jotka hoitamattomana voivat johtaa aivovaurioihin. Alkoholismin hoidossa käytetään myös muun muassa mielialalääkkeitä, koska alkoholinkäytön lopettamiseen liittyy usein muun muassa masennusta.